Tarinoita elämästäni osa 1: Neulominen

Kuinka minusta tuli neuloja?

Siskoni keksi idean tähän postaukseen, kun juttelimme aiheesta, joten olihan se toteutettava.

Jokaisen neulojan taustalla on erilainen tarina.

Jokaisen harrastuksen taustalla on myös aina oma tarinansa.

Tässä on minun tarinani vihaajasta neulojaksi, olkaa hyvät.

Ala-asteella aloitettiin käsityötunneilla neulominen, en kyllä muista millä luokalla, ehkä nelosella. Ekaksi tehtiin ihan kaulahuivit, seiskaveikasta, tavallisilla pitkillä puikoilla. Minä vasenkätisenä sain opettajan toistuvasti pulaan. Luojan kiitos silti sain vasenkätisesti opetella - jotkut opettavat vasenkätiset väkisin oikeakätisesti neulomaan/virkkaamaan. Tuli mysteerisilmukoita, pudonneita silmukoita, tiukkaa ja löysää. Vihasin koko hommaa jo siinä vaiheessa aika tavalla. Mutkikas ja epätasainen huivinriekale tuli siitä huolimatta jotenkuten valmiiksi.

Myöhemmin ala-asteella neulottiin vielä ainakin tossut, siis tasona ihan, mutta vähän resoria pääsi tekemään. Lopussa tossut sitten ompelemalla kasattiin. Vissiin niistä(kään) ei hyvät tulleet, kun eivät muistaakseni käyttöön päässeet. En kuitenkaan muista, että neulomisessa sinänsä olisi ollut silloin enää kummempaa draamaa, vaikkei se kivaakaan oikeastaan ollut.

Isoveli Colori purettuna, 180g, hyikamala.

Jossain vaiheessa tuli sitten se virkkaus. Ala-asteella. Olisi pitänyt virkata puuvillalangasta sellainen kolmio, puolikas isoäidinneliö, päähuiviksi. Jooei, ei tullut mitään. En ymmärtänyt koko tekniikasta mitään, vaikka käsin osasin virkata ketjua vaikka unissani. Vihasin taas yli kaiken.

Yläasteella ei virkattu, mutta neulottiin kyllä, seiskaluokalla. Sitten käsityöt loppuivat niiltä, jotka eivät niitä valinnaisiksi ottaneet ja minähän en ottanut. Samaan aikaan kuitenkin harrastin käsitöitä kerran viikossa Näpsä-käsityökoulussa (jossa ei koskaan neulottu). Seiskalla tehtiin lapaset (joista tuli liian pienet) ja sukat (joista tein pitkävartiset ja... liian isot). En vieläkään tykännyt. Pakkopullaa. Näistä ja aiemmista ei valitettavasti ole kuvamateriaalia.

Lapaset tehtiin raita7veikasta. Niistä en muista sen enempää. Teknisesti ei kai suurempaa ongelmaa, mutta liian pienet tosiaan tuli. Ja viimeistään tässä vaiheessa ilmeni suuri ongelmani eli tajuton kireys. Sen takia niistä tulikin sitten pienet. Lanka oikein kirskui ja narskui puikoilla, kun hampaat irvessä väänsin silmukoita.

Sukat tehtiin Isoveljestä. Mulla oli ruskeankirjava lanka. Hyi. Ja tein tosiaan polven alle ulottuvat sukat, joita ajattelin voivani käyttää ratsastuksessa talvisin. Olin silloin innokas heppatyttö. Ilmeisesti mulle oli silloin lykätty käteen jotkut valtavat halot puikoiksi, koska kiristelystä huolimatta sukat eivät pysyneet kunnolla ylhäällä ja olivat muutenkin aika isot. En saanut kovin hyvää arvosanaakaan, vaikka kovasti olin nähnyt vaivaa, joten siitä jäi aika kurjat muistot.

Isoveli Colori jättimäisellä vyyhdillä isot Fiskarsit vieressään.

Lankaa mokomiin sukkiin meni 180 grammaa. Tiedän sen siitä, että myöhemmin purin ko. sukat. Ja värjäsin ruman langan pinkillä ja sinisellä. Jota sitten neuloin kauluriksi maatessani viikon verran jalan veritulpan kanssa TAYSin osastolla.

Kauluri ei kyllä ole vielä 2 vuotta myöhemminkään valmis, että ehkä sen voisi purkaa ja tehdä jotain kivempaa. Lanka itsessään on muisto, jota haluaisi vaalia. Tärkeä osa matkaani lapsesta aikuiseksi ja erityisesti koululaisesta neulojaksi ja värjääjäksi, mutta toisaalta myös matka värien maailmaan mustan hevarikauden jälkeen.

Sama lanka värjäyksen jälkeen on puhdasta rakkautta.

Peruskoulun seiskaluokan jälkeen tuli neulomiseen pitkähkö tauko. Vuosia.

Olin amiksen ja lukion (kaksoistutkinto) kolmannella eli viimeisellä luokalla. Oli vuosi 2011. Olin täyttänyt keväällä 18 ja kesällä muuttanut silloisen poikaystäväni ja hänen vanhempiensa luo asumaan. Koulumatka piteni entisestä vajaasta tunnista vähän reiluun tuntiin. Bussimatkoilla ei voinut nukkua, koska menin pysäkin ohi nukkuessani. Ei voinut lukea, koska uppoudun liikaa ja taas menee pysäkki ohi. Piirtää ei voinut tärinän takia. Silloin mulla ei vielä ollut älypuhelintakaan jota räpeltää ajankuluksi.

Jossain vaiheessa syyslukukautta kävin Ikaalisten (opiskelin siellä) S-marketissa pyörimässä koulun jälkeen, kun bussin tuloon oli reilusti aikaa. Satuin kulkemaan lankahyllyjen ohi ja poimimaan käteeni Novitan lehden. Siellä oli ohje tennarisukkiin. "Hei täähän on hyvä idea, voisin bussissa neuloa! En kyllä yhtään muista miten se tapahtuu, mutta eiköhän netistä jotain löydy."

Novitan sukkalehti, tummanharmaa lankakerä ja sukkapuikot lähtivät mukaan kaupasta välipalan lisäksi. Kotimatkalla selasin lehteä ja totesin olevani pulassa.

Kotona googlettelin sitten aihetta ja löysin Punomon (nimeltään silloin Käspaikka), jossa oli erinomaiset ohjeet myös vasenkätisille neulomisen opetteluun. Yhtään en muista, millä langalla/puikoilla/suunnitelmalla sitten lähdin ensi kertaa kokeilemaan, mutta tennarisukkia en koskaan aloituksesta huolimatta valmiiksi tehnyt. Nykyisin onkin jo sellainen ihan oikeilta tennareilta näyttävä sukkamalli (ei tosin Novitalla!), jonka voisi oikeasti toteuttaa. Ehkä muistojen takia jopa tummanharmaana!

Huivi Novita Softysta.

Raverlyn löysin jo ihan alkuaikoina, joten kaikki valmistuneet projektit on sinne merkitty. Ensimmäinen valmistunut oli Novita Softysta tehty huivi, joka (muistaakseni) päätyi lahjana mummulle. Ihan perus ainaoikein-neulosta ja parit raidat päissä. Aika siistiä jälkeä. En varmaan kiristellyt enää sillä tavalla, vaikka muistaakseni aika tiukkaa tein edelleen. Sitten tein pari muuta huivia neulomalla, vähän eri juttuja kokeillen, ennen kuin kohtasin suuren viholliseni virkkauksen.

Pyysin äitiä jopa varta vasten valmistamaan piirrokseni mukaisen kukkakehikon. Sellaisen, mitä novitakin myy, mutta simppelimmän puusta ja nauloista valmistetun. Olin nimittäin löytänyt kukkahuivin ohjeen Novitan sivuilta. Ja yllättäen se olikin aika helppoa! Virkkaaminen siis. Huivi meni tietysti lahjana äidille, joka hassut piirrokseni muutti toimivaksi työvälineeksi.

Äidin kukkahuivi, lankana Novita Rose Mohair.

Ensimmäinen haastavampi neuletyö - kämmekkäät, ihan kiilapeukalolla ja
palmikkokuviolla! Rohkeasti siis uusia haasteita kohti!

Kaikki langat olivat tässä vaiheessa Novitaa, mieluiten vieläpä akryylia. Neuloin perinteisillä pitkillä puikoilla ja sukkapuikoilla. Opettelin käyttämään Raverlya ja jossain vaiheessa löysin sieltä muiden suomalaisten ryhmiä ja jossain vaiheessa IRCin puolellekin.

Hankin puikkoja ja koukkuja ebaysta halvalla. Bambuisia. Niillä opin vihdoin neulomaan paremmalla käsialalla, ilman turhaa kiristelyä.

Jossain vaiheessa törmäsin magic loop -tekniikkaan. Eihän minulla silloin vielä mitään pyöröpuikkojakaan kummemmin ollut, mutta joillain Novitan kamalilla pyöröillä päädyin kuitenkin muistaakseni kokeilemaan. Aika pian tämän jälkeen hankin arvokkaan aloitussetin KnitPron puisia vaihtopäitä, joilla homma lähtikin sitten ihan lapasesta. Kannatti maksaa puikoista!

Hiljalleen kaikki ne normaalit neulepuikot jäivät laatikon pohjalle. Tilanne luisui siihen, että nykyisin neulon kaiken pyöröillä ja olen luopunut kaikista muista puikoista. Settiä on tullut toki kasvatettua huimasti erikokoisilla puikoilla ja kaapeleilla, ynnämuilla lisävarusteilla. Pienimpiä, ei-vaihtopäisiä on myös parit hiilikuituiset. Metalliset on ihan kamalia. Kylmiä, liukkaita. Onneksi on mistä valita.

Samoihin aikoihin pyöröpuikkoinnostuksen noustessa aloin hiljalleen myös havahtua akryyli-koomastani. Edelleen laatikoista löytyi lähinnä Novitaa, mutta sentään jotain muuta kuin niitä ihan kamalimpia. Vähitellen ajauduin kuitenkin enemmän ja enemmä sivuun Novitasta ja nykyisellään olen jo saavuttanut käsinvärjättyjen merinolankojen ihailijan tason. Muutamia vyyhtejä jopa omistan, vaikken ole vielä niistä mitään uskaltanut neuloa. Ne on aarteita.

Värjäilynkin aloitin suurinpiirtein samaan aikaan edellisten tapahtumien kanssa. Se on melko harvinaisena harrastuksena vielä pysynyt, vaikka pelit ja vehkeet löytyy kyllä.

Superohut cashmir-merino -vyyhti, jonka voitin arvonnasta.

Nykyisin...

Vuosi 2016. Aikaa harrastuksen aloittamisesta on noin 4,5 vuotta.

Omistan 45 kiloa lankaa ja olen lankalaihiksella. Yritän päästä novitalaisista ynnä muista kamalista langoista eroon mahdollisimman tehokkaasti ja ostan vain oikeasti hyviä lankoja - laatua, kalliimmalla ja harvakseltaan. Määrä ei yleensä korvaa laatua tässäkään asiassa. Mieluiten ostan värjärikavereiltani käsinvärjättyä merinoa.

Olen myös suunnitellut ihan oman kirjoneulelapasten mallin, joka on saatavilla maksullisena Raverlyssa. Olen siis myös suunnittelija, jollain tasolla.

Käyn semiaktiivisesti (eli kun muulta hässäkältä kerkeän) "yksityisissä" neulemiiteissä, eli tietyn porukan kesken ihan kahviloissa neulomassa. Kävin ennen myös läheisen lankakaupan miiteissä, mutta kyllästyin niihin. Oma porukka on aina oma porukka, kaikella rakkaudella, en vaihtaisi pois mistään hinnasta.

Hallitsen kaikki tavallisimmat tekniikat ja vähän extraakin. Kirjoneuleet, palmikot, pitsit menee. Onteloneulettakin on tullut kokeiltua. Käsiala on suhteellisen tasainen ja tiukkuudeltaan erittäin ok.

Käsityöharrastuksistani ensimmäisenä tulee aina neulominen. Ensisijaisesti olen siis neuloja, sitten ompelen ja sitten ehkä vähän virkkaan. Ja sitten tulee vielä ne kaikki muut pienet näpertelyt.

Ja vielä joitain uudemmista neulomuksistani, vaikka nää on blogissa jo nähty aiemmin...

Ainoa tekemäni vaate on koiran paita, sekin Toscalle pieni.

Ne kettulapaset. Oma ohje.

Se virkkaaminenkin sujuu ihan hyvin jo ;)

Siskolle sukat.

Aion kirjoitella samaa juttusarjaa lisää eri aiheista, tulossa ainakin ompeluharrastuksen ja koirainnostuksen taustoja, ehkä myös liikunnasta...

Mitä muuta haluaisitte kuulla?

Vuosikatsaus 2015 ja tavoitteet vuodelle 2016

Vuosi on vaihtumassa, joten on aika tehdä pientä katsausta kuluneeseen vuoteen

ja asettaa tavoitteita ensi vuodelle.

Viime vuoden postaus löytyy tästä linkistä.

24.12.2015 - välillä tykkään Tamronini bokehista

Vuosi 2015

Tapahtumarikas vuosi, jälleen kerran.

- Ero
- Muutto kaverin kanssa kämppiksiksi
- Uusi parisuhde

- Osa-aikatyö varastolla huhtikuusta lähtien (ja hommat jatkuu)
- Trukkikurssi, josta tietenkin sain trukkikortin
- Tein freelancer-hommana yhdelle tapahtumalle logon, julisteen ja flyerin

- Vuoden alussa paino 74,7kg
- Vuoden lopussa paino 76,8kg
- Alimmillaan kävin 67,1 kilossa
- Aloitin salilla käymisen marraskuun lopulla! Sopimus on ensi vuoden loppuun.

- Nielurisaleikkaus
(josta johtui 10 päivän paasto, jolla alimpaan painoon pääsin, en suosittele)

- Turriristeilyllä ekaa kertaa, Tukholmassa ekaa kertaa omin päin
- Ensimmäinen myyty häntä
- Liput ostettu ensi kesäksi Animukseen eli Suomen turriconiin ja taidenäyttelypaikka varattu 1-2 keskikokoiselle taululle

- Pyydystin ensimmäisen isoksi luokiteltavan kalani, joka oli kuha. Lisäksi koukussa kävi kahdesti kiinni hauki, ekaa kertaa myöskin.
- Aiemmasta innostuneena ostin oman virvelin

- Olin ensimmäistä kertaa moottoripyörän kyydissä

- Chilejä ja sitruunoita kasvattelin, chilit taitaa kaikki vedellä viimeisiään, mutta sitruunoja on elossa runsain määrin.
- Sain orkidean kukkimaan ensimmäistä kertaa omassa hoidossa (useastikin vuoden aikana)! Viihtyvät ikkunalaudalla, vetoisessa paikassa, vaikka ohjeet muuta väittävät.

- Opin tekemään rintaliivejä itse, MakeBra:n kurssilla!
- Opettelin neulomaan sukat varpaasta alkaen
- Neuloin koiran paidan, joka on eka neulomani valmistunut vaate.
- Ompelin ekaa kertaa lapaset. Luit oikein: Ompelin lapaset.
- Tein ensimmäisen myytävän neuleohjeeni (Kettulapaset) ja sitä myytiin heti ekana päivänä 19kpl Raverlyssa. Englanninkielinen käännös on tulossa.

- 34 blogipostausta + tämä postaus, olen ihan tyytyväinen (2014 vain 14!)

- Olin kolmesti pentusten varauslistalla. Epäonnea oli matkassa joka kerta, joten ei vieläkään nelijalkaisia perheenjäseniä.
- Miehen sinikieliskinkki oli muutaman kuukauden hoidossa mulla ja nyt haaveilen omasta skinkistä.

24.12.2015 - valon siivilöityminen puiden välistä valokuvissa on ♥

Vastaukset viime vuoden listaan:

- Laihtuminen, liikkuminen -laihduin, lihoin takaisin ja pari kiloa enemmänkin, en luultavasti liikkunut sen enempää kuin viime vuonnakaan, mutta aloitin sentään sen salilla käymisen loppuvuonna!
- Työt - sain trukkikortin ja olen ollut osa-aikatöissä huhtikuusta alkaen - mission completed.
- Pehmolelujen ompelu - ei tullut vieläkään tehtyä
- Neulominen (langan ja keskeneräisten töiden määrää vähennettävä) - Ei. Keskeneräisiä on liikaa ja lankaa on liikaa, edelleen.
- Ompeleminen (vaate itselle ja korjaan korjausta odottavat) - Ei. Opelin sentään niitä lapasia. Korjattavien pinokaan ei ole hurjasti muuttunut, paitsi että lisää on tullut.
- Värjääminen (monivärisempää lankaa + puuvillaa ja enemmän) - Ei. Mutta jotain sentään värjäsin, onneksi.
- Piirtäminen (opettelen yrittämään enemmän, opettelulistalla linet, anatomia ja värittäminen aina ja edelleen) - piirtäminen on edistynyt hurjasti sen jälkeen, kun rupesin piirtämään ihan vaan paperille tietokoneen sijaan.
- Koira - Kuten jo todettu, ei onnea tänäkään vuonna.

Ensimmäinen neulomani vaate olikin yllättäen koiran paita!

Tavoitteet vuodelle 2016

- Tavoitepainoon pääseminen (n. 55kg)
- Kuntosalilla käymisen jatkaminen. Sopparikin kestää pakosti vuoden loppuun
- Parempi kunto - 600 metrin lenkkireitin ympäri juokseminen vähintään ja jos penkistä nousis muutakin kuin pelkkä tanko ja lukot

- Kalastusluvat, virvelöinnin oppiminen
- Hauen haluaisin saada ylös, vaikkei se mikään supermaukas ruokakala olekaan
- Autoon paremmat kaijuttimet ja subbari, että kehtaa kuunnellakin jotain

- Lankavaraston pienentäminen (väh. alle neljäänkymmeneen kiloon)
- Langan värjääminen uunissa
- Kangasvaraston pienentäminen
- Vaatteen ompeleminen (lapasia, pipoja yms. ei lasketa!)
- Bikinien ompeleminen - bonusta jos ovat valmiit ennen reissua

- Blogin pitäminen vähintään semiaktiivisena
- Valokuvaamisen opettelun jatkaminen

- Muutaman hännän, tassuparin tms. myyminen
- Katseenkestävän fursuit -pään tekeminen
- Animus 2016 ja taidenäyttelyä varten pari taulua

- Hankintalistalla saumuri

- Työtä: joko samassa jatkaminen tai kokopäivätyön löytäminen

- Jospa sais chileistä ihan satoakin?

- Se koira. Taas ja edelleen listalla. Alkaa pää levitä koirattomuuteen. Tekisi hyvää mulle.
- Sinikieliskinkki olis kans kiva saada.

- Tulossa on reissu USAan perheen kanssa, mutta se nyt ei ole mikään tavoite sinänsä. Tavoitteena on ostaa paria kivaa lankaa ja kangasta tuliaisiksi ja elämäni ensimmäiset tennarit.

Ommellut lapaset, tai no toiset niistä.

Joo. Aika samaa kuuluu kuin vuosi sitten ja aika samantapaisia tavoitteita on seuraavallekin vuodelle. Viime vuodesta on taas mies vaihtunut, mutta en aio ottaa tätä tavaksi. Enkä saanut elämääni järjestykseen tänäkään vuonna. Enkä päätäni. En edes laihtunut, pysyvästi. Mutta asun ensimmäistä kertaa "omillani" eli en vanhempien, enkä miehen kanssa. Kämppis on, mutta se nyt on ihan toinen asia.

Alan jo pikkuhiljaa myöntää, että taidan olla masentunut. Ja sitä on ilmeisesti jatkunut teinivuosista lähtien, vaikka välissä on ollut parempia vuosiakin. Tähän ei kuitenkaan liity kummempaa suurta draamaa, ja elämä menee eteenpäin omalla painollaan, joten en ole tullut vaivanneeksi lääkäreitä tällä asialla. Vaikka vaikuttaahan se varmasti jaksamiseen ja muutenkin.

Sitä kaipaisi niitä onnistumisen tunteita. Sellaisia isompia, kuin mitä syntyy piirustuksen tai käsityön onnistuessa. Sellaisia, joita olen kokenut vain koirien kanssa touhutessani. Ja lisäksi sitä kaipaisi sitä samaa, parempaa, aktiivisempaa, laihempaa minää, jota olen joka vuosi näissä samanlaisissa postauksissa kuulutellut. Siitä huolimatta, että todellisuudessa ihan hyvin tulen toimeen nykyisen minäni kanssa.

Mutta lopulta, mä en koskaan luovuta. Mä en vaan jaksa kokoaikaa yrittää, tai välittää. Mutta silti mä en ole koskaan täysin luovuttanut itseni kanssa. Näen myös positiivisia puolia asioissa. Se ei silti muuta sitä harmaata sumua, joka on kokoajan tässä, joskus enemmän ja joskus vähemmän suurena.

Mutta aina on toivoa. Vaikka juuri nyt ei jaksaisikaan yrittää, tai edes välittää.


Parempaa uuttavuotta 2016 kaikille.
Varsinkin meille, joille elämä ei ole hymyillyt vuonna 2015.

Tästä se lähtee!

Joulu ja uusivuosi ohitettu.

Nyt voisi kiinnittää sittne entistä enemmän huomiota syömiseen ja liikkumiseen.

Maidon, possun ja vehnän välttely on jatkunut, mutta kropan mielestä vielä pitäisi vähentää ja onhan se totta, että vahingossa suuhun päätyy helposti varsinkin vehnää ja maitoa, niitä kun on vähän joka tuotteessa.

Kiloklubi.fi otettu takaisin käyttöön ja aloitettu siellä 1 kuukauden ilmainen Premium-jäsenyys (tämän jälkeen 5,90e/kk, katsotaan jatkanko sitä sitten). Punnitus ja muutamat mitat otettu.

Auts... Paino hipoo jo "merkittävää ylipainoa"!

Eli tänään 4.1.2015:
Paino 74,7kg (heilunut tuossa 74-75 välillä keväästä lähtien)
Vyötärö 87cm (kuukaudessa johonkin kadonnut 6cm?!)
Reisi 66cm (tätä en ookkaan ennen mitannut)

Ja pituuttahan mulla oli se 158 senttiä, että tuo 74kg on todellakin liikaa ja 54kg on ihan realistinen tavoite. Olen painanut sen verran vuosia sitten ja olin silloin tyytyväinen itseeni. Mikäli kerään itselleni enemmän lihaksia, saattaa 56 kiloakin olla ihan jees tai mistä sitä tietää, mutta peiliä ja mittanauhaa täytyy painon lisäksi pitää silmällä. Laski miten tahansa, niin noin 20 kiloahan tässä olisi matkaa alaspäin.

Näitä nyt seurailen. Siellä olis ollut kaulan, käsivarren, pohkeen, lantion, rinnan ja ties minkä paksuuksillekin omat lokeronsa, mutta mulla nyt ongelmakohtina on tosiaan vyötärö ja reidet, joten keskityn niihin. Pohjetta mun on ainakin turha mittailla, se korkeintaan lähtee kasvamaan liikunnan myötä, vaikka muutenkin on tuollainen pallo! Heh. Mutta siis tosiaan aika hyvin keskittynyt tuo ylimääräinen vyötärö-reidet -akselille, vaikka onhan sitä läskiä siellä täällä ripoteltuna jonkin verran.

Suunnittelin, että huomenna käyn taloyhtiön kuntosalilla. Kävin siellä eilen katsomassa. Pienihän se on ja laitteita on vähän, mutta saa siellä kaikki perusasiat tehtyä ihan mallikkaasti. Tänään en enää viitsi, kun kello on niin paljon. Tänään voisi jotain pientä kotijumppaa viritellä, vähän vatsalihaksia, kyykkyjä ja sensellaista, jollen keksi lähteä kävelylle.

Kiloklubin suosittelema päivän kalorimäärä 1588 kcal (ilman liikuntaa, huom!)
Jaettuna suositusten mukaisesti ruokailuille:

• Aamiainen: suositus 20% = 318 kcal
• Lounas: suositus 40% = 635 kcal
• Välipala: suositus 7% = 111 kcal
• Päivällinen: suositus 26% = 413 kcal
• Iltapala: suositus 7% = 111 kcal

Ja jos liikun, määrät tietenkin nousevat sen mukaan. Kiloklubi seuraa myös sitä, mistä energia tulee (rasva, hiilarit, proteiini) ja esim. rasvan laatua + kasvisten, herkkujen ja kuidun määrää.

Saatiin vihdoin myös uusi johto kaappipakastimeen, joten nyt saan hamstrattua paljon enemmän "pakasterehuja" ja muuta järkevää syötävää.

Syömisen ja liikkumisen lisäksi voisi yrittää koittaa saada järkeä unirytmiin - se helpottaisi muita rutiineja myös. Jos valvois seuraavaan iltaan ja menis sit ajoissa nukkumaan? Menin tänään nukkumaan kuudelta aamulla, hups.

Tänään olen syönyt "aamiaisella" ja "lounaalla" aavistuksen liikaa, mutta toisaalta harvemmin syön viittä kertaa päivässä, joten uskon että päivän kalorimäärä menee ihan nappiin, sen sijaan energian laatu, kasvisten määrä ja kuidut on vähän... ongelma.

Kyllä tää tästä lähtee taas sujumaan. Pianhan ne rutiinit kehittyy, jos vaan pitää alussa niistä kiinni. Nyt kun vaan pysyisin terveenä, ettei sen takia tulisi stoppia kesken kaiken hyvien rutiinien opetteluun - niin käy mulle melkein aina.

Ajattelin luvata itselleni tatuoinnin, kun olen saavuttanut tavoitteeni. En vielä tiedä, millaisen haluan ja minne, mutta eiköhän se koiriin liity ainakin. Toivon myös, että tässä jossain vaiheessa pääsisin töihin (tai saisin lottovoiton), niin pystyisin hankkimaan koiran. Toki se voi olla, että sopivan pentueen löytämiseen voi mennä kauan, vaikka töitä löytyisikin. Liikkumisen ja tekemisen ilo on ihan erilaista koiran kanssa kuin yksin. Ei sitä koiraihminen vaan osaa olla koiratta.

Toivottavasti jo viikon päästä jotain postausta edistymisestäni :)

2014 ja 2015

Uusivuosi oli ja meni, parhaassa seurassa.

Nyt kasaan nippuun vuoden 2014 ja mietin tavoitteita tälle vuodelle.

Kuvituksena jouluna otettuja kuvajaisia.

Vuonna 2014 tapahtui mm. seuraavaa:

• Päättyi yli 5 vuotta kestänyt suhde ja alkoi uusi suhde nykyisen mieheni kanssa
• Vaihdoin auton 1994 Civicistä vuoden 2001 farkku Peugeotiin kesällä - ikävöin pikku Civiciä edelleen, enkä ole vieläkään oppinut tykkäämään pösöstä
• Pääsin ajamaan kuorma-autoilla (ja jopa yhdistelmillä) parkkipaikoilla! Parasta!
• Alkuvuodesta syvä laskimotukos (veritulppa jalassa), siitä johtuen e-pillereiden vaihto kapseliin ja diagnoosi haavaisesta paksusuolentulehduksesta
• Diagnoosin seurauksena 6 viikon kortisonikuuri, jonka jälkeen painoni stoppasi nousunsa n. 74 kiloon (lihoin kuurin aikana lähemmäs 10 kiloa)
• Sairastin heti diagnoosin jälkeen rajun angiinan ja syksyllä uudestaan, jolloin pyysin lähetteen nielurisojen poistoon (tapahtunee puolen vuoden sisällä)
• Yritin moneen kertaan aloittaa laihduttamista ja urheilua, mutta se jäi pääasiassa ajatuksen tasolle
• Olin töissä satunnaisesti ja paljon miehen mukana ajamassa ympäri maata
• Värjäsin aika vähän lankaa, neuloin aika vähän ja ompelin sitäkin vähemmän - eli kaikin puolin aika huono käsityövuosi
• Tampereen käsityömessuilla en poikkeuksellisesti käynyt ja muutenkaan lankavarasto ei kokenut muutamaa kerää kummempaa täydennystä, kankaita ostin alkuvuodesta jonkin verran
• Olin laiska bloggaaja, julkaisin vain 14 postausta (2013 - 61, 2012 - 41)

En oikein tiedä, mitä ajattelisin viime vuodesta. Hirveästi tapahtui ja jäi tapahtumatta. Pääasiassa olin taas kerran tosi laiska ihminen. Jollain tapaa elämä kuitenkin meni eteenpäin ja olen hurjasti erilaisessa tilanteessa nyt kuin vuosi sitten. Toivottavasti uusi vuosi kuluu vähän nousujohteisemmin, vähemmän negatiivisia tapahtumia ja enemmän aktiivisuutta kaikin puolin olis tosi jees.


Löysin myös vahnan 2014 To do -postauksen... Joten tässä vastaukset siihen:

Elämä yleisesti:
- Laihdun - lihoin
- Liikun enemmän - liikuin varmaan vähemmän kuin 2013?
- Syön terveellisemmin - jooei
- Opettelen käyttämään meidän jäätelökonetta - se jäi exälle, joten en opetellut
- Ei päästetä asuntoa ihan kaaokseen - asunto vaihtui välissä, mutta eipä täällä paha kaaos ole
- Selvitetään koira-asia - ex sössi minun koira-asiani kaverinsa kanssa ja jäi koira saamatta sillä kertaa, kiitos vaan heille tosi paljon tästäkin
- Käydään miehen kanssa jossain reissulla - mitähän tähän nyt sanoisi... ei tullut reissattua sillälailla kuin ajattelin, mutta näin jokatapauksessa paljon Suomea miehen kanssa ajellessa

Käsityöt:
- Ompelen ainakin yhden vaatteen ja yhden trikoopipon - korjasin kolmet farkut kaverille ja aloitin yhden paidan ompelua, siihen se sitten jäikin
- Neulon sukat kärjestä aloittaen - en neulonut, yhdet kyllä ihan normaalisti varresta alkaen siskolle
- Saan neuletakkini valmiiksi - en varmaan edes koskenut koko projektiin vuonna 2014
- Vähennän langan määrää - ehkä sitä muutama 100 grammaa vähemmän saattaa olla, muttei kummempaa edistystä tässäkään
- Opettelen käyttämään saumuri-peitetikkikonettani kunnolla - opettelin aika vähäsen, en vieläkään ole mestari sen kanssa
- Teen ainakin kaksi pehmolelua - loppuvuodesta leikkasin ahkerasti kaavoja, mutten ommellut yhtään saumaa pehmoleluun
- Virkkaan amigurumin - enpä tehnyt tätäkään
- Uudet kannet erääseen keittokirjaan - tuolla se lojuu laatikossa edelleen
- Värjään lankaa - juu, värjäsin lankaa, vaikka en kilokaupalla, mutta edistyin
- Painan kuvioita kankaalle - no tätä tuli tehtyä kyllä!

 

Muut harrastukset:
- Opettelen paremmaksi valokuvaajaksi - järkkärillä otettu varmaan alle 1000 kuvaa tänä vuonna, joten... heh.
- Harjoittelen piirtämistä (anatomiaa ja väritystä pääasiassa) - olen edistynyt jonkin verran, mutta ahdistuminen haittaa harrastusta pahasti edelleen
- Auto pidetään ajokunnossa, ehkä uusi ovi, ehkä tuulilasi, uudet talvirenkaat - auto vaihtui, joten... nope. Uudenkin auton huolto on edelleen tekemättä.
- Kirjoitan blogiin sen verran, että en tunne huonoa omaatuntoa epäaktiivisuudestani - se 14 postausta on kyllä niin vähän, että aika huono omatunto on. Se on vain vähän yli 1 postaus kuussa, keskimäärin.

Minä!

Vuonna 2015 haluaisin olla vähän parempi.

Saada enemmän aikaan.

- Laihtuminen, liikkuminen - pakko saada järkeä tähän elämiseen!
- Työt - joko koulutukseen tai töihin on päästävä
- Pehmolelut - tänä vuonna ompelen niitä oikeasti
- Neulominen - langan ja keskeneräisten töiden määrää vähennettävä neulomalla
- Ompeleminen - vaate itselle, jos tällä kertaa onnistuisi ja korjaan korjattavien pinossa odottavat jutut
- Värjääminen - värjään monivärisempää lankaa + puuvillaa ja enemmän!
- Piirtäminen - opettelen yrittämään enemmän, opettelulistalla linet, anatomia ja värittäminen aina ja edelleen
- Koirat - tähän asiaan ei voi kuin toivoa parasta ja koittaa pitää pää kasassa, toivottavasti saan ainakin kaverin collien lainaan joskus. Ilman töitä ei ole paljoa toivoa, mutta mun on tehtävä kaikkeni, muuten mulla on taas käsissäni asia, joka jäi saamatta - asia, jota kadun loppuelämäni. Ensimmäinen oli hevonen, rakas hoitohevonen. Toista kertaa en halua kokea samaa.

Tavoite tiivistettynä on se, että voin vuoden kuluttua hymyillä tyytyväisenä onnistuneelle vuodelle ja itselleni. Sitä en voi nyt tehdä. Liian paljon jäi tapahtumatta, sekä itsestä riippuvia asioita että niitä, joihin en olisi voinut pahemmin vaikuttaa. Ehdottomasti pitää yrittää enemmän.

 Ei tässä auta kuin mennä tuulta päin, raivolla. Mun on saatava kiinni siitä voitonriemusta ja mentävä sen perässä. Mun on yritettävä, taisteltava ja voitettava. Mä en kestä enään olla tällainen, mä haluan olla enemmän, parempi, onnellisempi, laihempi, aktiivisempi ja mä haluan näyttää tälle maailmalle.

Mulla on lukulistalla blogi, josta mä saan voimaa. Koirablogi. Mutta pointti ei ole aihe, vaan ajatus. Ja suunta. Ja fiilis. Mun täytyy ottaa siitä mallia, sekä nyt, ihmisenä, että sitten joskus, koiranomistajana. Mun on pakko. Muuten tää jatkuu vaan näin ja joka vuosi vihaan saamattomuuttani enemmän.

Tätä postausta aloitellessa mieli oli maassa, olo toivoton, mutta nyt mulla on sellainen olo, että juoksisin vaikka maratonin, jos noi tiet ei olis noin jäässä. Joten päättäväisenä eteenpäin.

Tulossa ainakin kuvia joululahjatekeleistäni ja langoista, jotka värjäsin jo ajat sitten.

Muotibloggaanko mä?

Tämähän ei ole mikään muotiblogi varsinaisesti, mutta kun...

Luin Iltalehden sivuja ihan ajankuluksi. Selasin mm. kuvia Talvimorsian -kisan kuvia. Ai että miten hienoja mekkoja. Voi joskus vielä minäkin... Noh, kuitenkin asiaan. Törmäsin juttuun vaatekokojen heittelystä (linkki) ja siellä yksi lukijan ajatus herätti mielenkiintoni blogata aiheesta, tai pääasiassa sen vierestä ja kaikesta muusta.

"Nykykoot tuntuvat suosivan poikamaisia naisvartaloita. On vaikea löytää oikea koko ja vaatteen malli, vaikka kroppa olisi terve, muodokas ja pehmeän naisellinen. Vaatemerkkien kesken on paljon vaihtelua. Itselläni on vaatteita XS-L-kokojen väliltä."

Multakin löytyy vaatteita väliltä XS-L. Itseasiassa pari paitaa on jopa lasten senttikokoja... Hyvin istuvia, oikeasti kivoja vaatteita multa löytyy vain kourallinen. Toisaalta en ole mikään himoshoppailija ja itse tehtyjä vaatteita mulla on vain yksi ja sekin on huppari ja en ole edes käyttänyt sitä kuin maksimissaan kolmesti. Eikä se edes lukeudu hyvin istuvien vaatteiden ryhmääni...

Tähän postaukseen voisin laittaa kuvia itsestäni. Kävimme kaverin kanssa kuvailemassa toisiamme toukokuun lopulla. Päälläni oli ebaysta seitsemällä eurolla hankittu mekko, joka on aivan mahtava, joskin kuvissa varmaan vähän ryttyinen... Hiuskukkajuttunen oli kaverilta lainassa ja pitsireunaiset legginssit Seppälästä. Ja rannekoru myös ebaysta, hintaan 1,20e ja ei postikuluja.

Kuvissa mulla on meikkiä naamassa ensimmäistä kertaa vuoteen. Viimeksi töhrin naamaani siis omissa ylioppilasjuhlissani. Näin myöhemmin voin todeta, että kulmat on liian tummat mulle. Hankin tosin kuvailujen jälkeen itselleni sopivan värisen kulmakynän. Mietin kyllä edelleen, että miksi, koska meikkaan kerran vuodessa...

Ettäjoo. Tällänen mä olen. Pieni paksu ihminen. Vähemmänkin pullukassa kunnolla olen paksu joiltain kohdin. En ehkä ihan malliainesta. Vaikken kyllä koskaan opi ymmärtämään, mitä niin hienoa on vain ja ainoastaan niissä ns. mallivartaloisissa. Ei sillä etteivät olisi nättejä, siis sellaiset ei-anorektisen näköiset. Mutta ollaan me muunkin malliset ihmiset olemassa!

Moni vaate toki näyttää mallin päällä hienolta, koska sellaisillehan ne on suunniteltukin. Kun mä vedän sellaisen päälleni, lopputulos ei ole useinkaan kovin kaunis. Monesti näytän esim. siltä, että olisin raskaana! Hyi! Moni vaate muutenkin leventää valmiiksi leveää ihmistä, vaikka näyttäisi mallin päällä miten hienolta. Tai korostaa tai häivyttää jotain kohtaa. Mitä meidän muun mallisten ihmisten sitten pitäisi pukea päällemme? Jätesäkki?

No, tosiasiassa sopivia vaatteita kyllä löytyy, vaikka välillä tuntuu, että ne ovat sitten niitä perustoppeja, perust-paitoja ja lökäreitä. Eli mun peruslook. Kaikki erikoisempi tuntuu sopivan vain malleille tai vähintään näyttää liian juhlavalta arkikäyttöön. Tai sitten olen vain vähän liian vaativa.

Kyseinen mekko ehkä hieman korostaa yläosaani, siis sekä hartioita että rintoja. No, mitäs pienistä. Vastapalveluksena se häivyttää ylimääräisiä makkaroita vyötäröltä. Yksi toinen ihana mekkoni puolestaan ei varsinaisesti korosta ja saa rintoja näyttämään isommilta, mutta on sellainen, joka kuvionsa takia kiinnittää huomiota sille alueelle. Vastapainoksi näille: Ostin (kokeilematta) tarjouksesta ihanan turkoosin urheilutopin, joka saa kroppani yläosan näyttämään pienemmältä, mutta se ei toki urheillessa haittaa yhtään.

Vastapainoksi näille jotain suurentaville tai pienentäville vaatteille, löysin muutamia viikkoja sitten Prismasta aivan ihanan oranssin mekon, joka on sekä äärettömän mukava päällä, että näyttää aivan ihanalta. Siitä on pakko saada kuvia! Se päällä mulla on suorastaan hämmentävän tasapainoinen olo ja se myös näyttää siltä. Tämmöisiä vaatteita olisi ihana olla enemmän, tämmöisiä oikeita hyvän mielen vaatteita.

Painonpudotusta ja kiinteytymistä odottamassa mulla on yhdet aivan ihanat muutama vuosi sitten ostetut  joustamatonta kangasta olevat caprit, sekä ihana vihreä mekko. Caprit olivat minulle ostohetkellä ja sen jälkeisen kesän ajan oikein sopivat ja tykkäsin niistä hirveästi - kauhistuin, kun vuosi sitten en saanut niitä edes reisistäni kunnolla mahtumaan, saati että olisivat kiinni menneet. En tiedä paljonko painoin sillon, mutta nyt muutaman kilon pudotuksen jälkeen ne mahtuivat minulle jotenkuten, siis kiinni asti, mutta olivat vielä ihan liian tiukat. Kunnon motivaatiovaate, kun ei veny yhtään!
          Se ihana vihreä mekko puolestaan on aika venyväinen, minkä vuoksi se varmasti kyllä mahtuu, mutta näyttää pienenkin pömppömahan kanssa aivan kauhealta. Sitten kun olen laiha ja vatsastani kiinteytynyt, se näyttää varmasti ihanalta. Jos vaan koskaan pääsen siihen asti. Ehkä saatte siitä vielä joskus kuvia!

Painonpudotuksesta puheen ollen, täytyisi taas pitkästä aikaa punnita mut! Tosin nyt olen joitain päiviä vain ollut kipeänä (nielurisat...) ja mässännyt kaikkea, mikä vaan maistuu. Hedelmistä puhuminenkin aiheuttaa ikävän tunteen kurkussa. Totta puhuakseni, pari päivää on mennyt pääasiassa sipsien ja popcornien voimalla. Silti päivän kalorimäärä on varmasti jäänyt aika onnettomaksi, joten ehkä en kauheasti takapakkia tästä ota. Kyllä kipeänä ollessa aina paino tippuu - muttei läskeistä. Muistan kun nuorempana olin kunnon mahataudissa ja paino putosi monta monta kiloa taudin aikana - punnitsin itseni ihan huvikseni silloin, kun tiesin painon pudonneen hurjasti. Ne varmasti tulivat takaisin yhtä nopeasti kuin lähtivätkin. Ja myöhemmin niille on tosiaan ilmestynyt kaveri jos toinenkin.

Huomasin muuten, että jälleen sama tilanne toistuu - olen kipeänä ja silloin tulee hirveä into päästä rääkkäämään itseään kuntoilun muodossa! Näin tapahtuu ihan joka ikinen kerta kun olen kipeänä. Vaikka olenhan mä nyt muutenkin urheillut, siis ennen kun kipeydyin. Kävin koiruuden kanssa vähintään tunnin lenkeillä lähes päivittäin!
         Lenkkeilyn lisäksi pitäisi muistaa hyvät venyttelyt ja tietenkin pitäisi tehdä myös jotain muuta, esim. kahvakuulatreeniä (mulla on 4 ja 8 kg kuulat itsellä). Urheilun osuus on painonpudotuksessa kuitenkin pieni osanen, ruokahan on se tärkein. Myös unirytmiä pitäisi ehdottomasti parantaa, koska se vaikuttaa myös hirveästi - vähintään energisyyteen, jonka avulla jaksaa sitten tarkkailla syömisiä ja urheilla!

Olen laiskan ja passiivisen elämäntavan vanki. On hirveän raskasta olla aktiivinen. On hirveän raskasta herätä aamulla ja tehdä jotain muuta kuin lösähtää koneen ääreen. Hirveän raskasta lähteä lenkille, siivota, tehdä kunnon ruokaa...

Miten te aktiiviset ihmiset jaksatte? Mikä estää teitä jäämästä paikoilleen?

Miten ihailenkaan ihmisiä, jotka ovat aktiivisia, hyvässä kunnossa ja nauttivat elämästä tekemällä paljon asioita! Joskus tuntuu, että päivät lipuvat ohi tismalleen samanlaisina, kun möllötän tässä. Yhtäkkiä on kulunut päivä, sitten viikko, kuukausi ja kymmenen vuotta, enkä ole edelleenkään tehnyt mitään. Kaipaan onnistumisen tunteita, hyvää fiilistä urheilun jälkeen, tyytyväisyyden tunnetta tehdyistä asioista... Silti vain istun tässä! Ja vain kipeänä tämä tunne saa mut näin ahdistuneeksi, joten terveenä en koskaan kuitenkaan sitten tee mitään. Istun vaan.

Haluaisin niin kovasti oman koiran. Mieluiten toki Lotan omakseni, jos se vaan suinkin onnistuisi. Sitten toisinaan, kuten nyt, vajoan johonkin kummalliseen mielentilaan ja totean olevani liian laiska ja huono. Miksi? Lotan kanssa lenkkeillessä ja touhutessa mulla (ja koiralla!) on aina todella kivaa. Mä olen aina sen jälkeen todella todella hyvällä tuulella. Suunnittelen, mihin seuraavaksi lenkkeiltäisi ja mitä seuraavaksi opeteltaisi. Mä olen täynnä energiaa lähdössä lenkille iltakymmeneltä, kun palaan remontoimasta?! Minä, laiska ihminen! Mitä?

Sitten tulee se mielentila ja ahdistus, kun on vähän aikaa mennyt hyvin. "En mä kuitenkaan jaksa" ja "ei tästä mitään tule" ja "en mä tiedä tykkäisinkö mä elää koiran kanssa ihan joka päivä" ja niin edelleen. Täh?! Ensin nautin joka hetkestä, pulppuan intoa ja energiaa ja sen jälkeen kykenen vielä ajattelemaan näin. Joku voisi tulla ja kertoa, että mitä hemmettiä mun päässä tapahtuu.

Mä tiedän jo, mikä on se asia, joka saa mut aktiiviseksi. Mä olen huono yrittämään uudelleen ja luovutan helposti, mutta tämän asian kanssa en koskaan kyllästy yrittämään. Tää on se asia, jonka parissa mulla olis tavoitteita ja päämääriä. Eikä varmaan tarvitse edes mainita niistä onnistumisen tunteista ja monesta, monesta muusta positiivisesta asiasta. Ja silti käyn taistelua pääni sisällä. Eipäs juupas.

Ai eikstää ollutkaan enää koirablogi? Häh?

Noniin, nyt menee taas sen verran sivuraiteille, että parempi ehkä mennä nukkumaan. Huomenna ehkä aloitan tuunausprojektin nimeltä harmaa jumpsuit. Se on tylsä ja vähän joka suunnasta liian iso mulle, joten siinä riittää tekemistä! Muttakun sain sen niin halvalla...

Nyt, hyvää yötä ja huomenta. Näkemisiin.

Heihei kilot!

Mua on jo pidempään ahdistanut mun paino tai siis lähinnä lihavuus. Luotettavast toimivaa vaakaa meillä ei ole, joten vaa'an numeroita en ole pahemmin tuijotellut. Sen sijaan oma peilikuva näyttää kamalalta ja vaatteet eivät istu päälleni.

Viime viikon tiistaina liityin sitten Kiloklubiin, joka on ilmainen nettipalvelu. Sinne merkitsen nyt syömisiäni ja liikkumisiani. Vajaan viikon kokemuksella oikein passeli palvelu moneenkin tarkoitukseen. Asetuksista voi säätää oman aktiivisustason ja sen, haluaako laihtua vai ylläpitää painoaan. Määrän lisäksi palvelu kertoo, onko ruoan (tai liikunnan!) laadusta, joten palvelun avulla voi oppia myös syömään terveellisemmin ja liikkumaan monipuolisemmin.

Itsehän olen 158 senttinen, joten pienikin painon lisäys näkyy tässä varren mitassa. Sopiva paino pituiselleni ihmiselle olisi noin 54 kiloa ja kun muutama vuosi sitten painoin sen verran, olin oikein tyytyväinen kehooni - sitä tavoitellaan siis nytkin. No, painoa on kuitenkin kertynyt ja painankin nyt noin 66 kiloa, eli 12 kiloa liikaa. Enemmän tuijotan kuitenkin peilikuvaa ja mittanauhaa, mutta jos nyt en ihan hirveästi lihaksia kerää liikkumalla, niin kyllä tuo kilomääräkin on ihan tavoiteltava asia.

Mun syömisessäni on monta ongelmakohtaa. Yksi, johon en voi vaikuttaa hirveästi, on satunnaisesti oireileva ärtyneen suolen oireyhtymä, joka aiheuttaa lähinnä liian vähäistä syömistä ja sitä, että syöty ruoka ei ehdi "tarttua" mihinkään. Lisäksi on näitä korjattavissa olevia ongelmia:

- Ruokailurytmi. Syön miten sattuu ja liian harvoin. Joskus napostelen.
- Ruokahalu. Ei tee mieli syödä usein ja vaikka olisi nälkäkin, ei välttämättä tee mieli syödä paljoa.
- Ruoan laatu. Kaikenlaista roskaruokaa ja herkkuja, liian vähän kasviksia ja hedelmiä.
- Joskus liian suuret annoskoot. Pitäisi käyttää pienempiä lautasia!
- Passiivisuus. Istun liikaa koneella/neulomassa. Pitäisi liikkua!

Kiloklubin aloittaessani huomasin, että on helppoa syödä liikaa tai liian vähän, mutta vaikea saavuttaa se tavoitekalorimäärä JA syödä terveellisesti samaan aikaan. Joten tässä sitä nyt opetellaan syömistä ihan uudestaan. Kyllä mä opin vielä ja toivottavasti muutan syömistäni nyt pysyvästi parempaan suuntaan. Liikkunutkin olen, siis käynyt kolmesti lenkillä. Kyllä tää tästä lähtee!

Kiloklubin mukaan mun olisi mahdollista saavuttaa tavoitepainoni 28 viikossa. Se on 7 kuukautta, eli yli puoli vuotta. Toivottavasti intoa riittää! Täytynee myös ottaa jonkinlainen "ennen" -kuva, mutta sitä tuskin julkaisen blogissa, ainakaan vielä. Ehkä sitten, kun olen saavuttanut tavoitteeni, kehtaan laittaa sekä ennen että jälkeen -kuvat.

Lahjatoivelista nro. miljoona

Nyt ne miettii siellä ruudun toisella puolella, että joko taas näitä saakelin lahjatoivelistoja! No kohta pääsette näistä, koska muuton ja synttäreiden jälkeen seuraavan kerran mua lahjotaan jouluna.

Saanen muuten huomauttaa arvon ihmisille, että minun 20-v päivänä juhlitaan myös minun ja miehen 4-v päivää, joka siis todellakin on samana päivänä ja mies täyttää 20-v tasan 12 päivää aiemmin. :)

Tosiaan meiltä löytyy jo aika paljon kaikkea astianpesukoneesta kenkähyllyn kautta astioihin ja toivoisinkin siksi, että ihmiset pitäisivät tämän listan mielessään. Meillä on kuitenkin tosi tosi pieni kämppä, eikä sinne todellakaan mahdu paljoa tavaraa etenkään, kun haluaisin pitää asunnon kohtuullisen siistinä ja sisustukseltaan melko yksinkertaisena. Ja meillä on nyt jo enemmän tavaraa kuin sinne saa nätisti sopimaan...

Ensin kirjoja. Kirjat on kivoja, siis sellaiset missä opastetaan tekemään jotain. Romaaneja ei tule luettua ja jos tulisi, niitä saisi kirjastosta. En kuitenkaan lue tarinoita kuin kerran, joten miksi tarvitsisin ne omiksi? "Ohjekirjoista" sen sijaan hyötyä pitkään ja niitä tarvitaan satunnaisesti, joten niitä on hankalampi lainata kirjastosta, varsinkin kun ei satu asumaan sellaisen naapurissa.

Keittokirjojen määrä on aika minimaalinen. On mulla kai maksimissaan kaksi ja nekin ovat sellaisia ei niin hyviä. Käsityökirjoja löytyy, mutta ei tietenkään koskaan juuri sitä opusta mitä sattuisin tarvitsemaan. Hyviä ja tarpeellisia käsityökirjoja on kuitenkin niin paljon! Yritän nyt laittaa tähän vain välttämättömimpiä juttuja.

Linkit vievät bookyyn tai adlibrikseen (ko. kirjan omalle sivulle), jotka molemmat ovat edullisia nettikirjakauppoja! Molemmissa ilmaiset toimitukset.

   - Otavan julkaisema Kotiruoka -kirja on kuulemma hyvä perusopus, josta löytyy tavallisimmat ruoat ja muut näppärästi, joten se voisi olla todella tarpeellinen! Myös muita enemmän tai vähemmän tavallisia ruokaohjeita kaipailisin kyllä. Olisikohan joku lohiruokiin keskittynyt kirja? Ja joku jälkiruokakirja... Ja sitten joku, missä olisi kevyitä, mutta herkullisia ohjeita!
   - Neulonta: Varpaista varteen 1 & 2, eli sukat kärjestä aloittaen. Sisusta neuleilla ja Kaikki lähti lapasesta.
   - Virkkausta: Patalappuja á la carte, Virkkuri ja 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin.
   - Ompelua: Laukkuhullun ompelukirja, Käsilaukkukirja, Ompele, saumaa, sovita, Vanhat farkut uusiksi, Farkkujen uusi elämä, Kankaat kiertoon, Ompelukone laulaa, Sisustajan ompeluopas, Sisusta koti kankailla ja Ihanat itsetehdyt laukut.
   - Muuta: Sisusta risusta, Strömsö - parhaat palat ja Vohvelikirjonta.

Käsityötarvikkeita ja -materiaaleja mä tarvin aina. Tosin mulla on aika paljon kaikkea, mutta kuitenkin joku haluaa jotain käsityöaiheista ostaa. Tässä sitä varten jotain ohjeistusta siis.

Lankaa mulla on ja paljon. Jos haluat ostaa lankaa, muista tämä: suosi luonnonkuituja! Niitä ovat villa, merinovilla, alpakka, bambu, puuvilla, hamppu, angora, mohair, silkki, pellava ja niin edelleen. Merinovilla on ehdoton suosikkimateriaalini. Akryyli, nylon, polyesteri ja muut vastaavat ovat tekokuituja.
          Esimerkiksi sukkalangassa on kuitenkin yleensä oltava pieni osa (=reilusti alle puolet) esim. nylonia vahvistamassa lankaa, eikä se ole paha juttu, toisin kuin 50% akryylia sisältävät langat. Luonnonkuituiset, laadukkaat langat ovat kalliimpia kuin tekokuituiset kammotukset ja siihen on syynsä. Ja lankojen vyötteissähän tosiaan lukee mitä lanka sisältää. Niin ja värikkäitä, raikkaita lankoja taikka valkoista, niistä mä tykkään. Valkoisen villa- tai alpakkalangan voin myös itse värjätä, se on kivaa puuhaa!

EMO-värejä

Kankaitakin mulla on aikalailla. Kankaissa varmin juttu on ehkä lahjakortti Eurokankaaseen TAI johonkin ihanaan nettikangaskauppaan (joissa on yleensä tuhat kertaa kivempia kankaita). Tykkäilen puuvillaisista, söpösti kuvioiduista kankaista, joista teen kaiken maailman neulepussukoita ja muita pikkujuttuja. Kankaisiin liittyen myös esim. värikkäät napit ja kangasmerkit ovat toivottua kamaa.

Kankaisiin liittyen voisin haluta kankaanpainovärejä (EMO-merkki on suomalainen ja kuulemma ihan hyvä). Perusvärit (kylmät ja lämpimät sävyt keltaisesta, sinisestä ja punaisesta) olisivat toivottuja ja lisäksi tarvitaan purkki mustaa tummien värien sekoittamiseen, ehkä myös perusvihreä ja sitten vielä iso purkki peittovalkoista (koska sitä kuluu paljon). Turkoosi lienee myös pakko saada -listalla. Yhdellä värilläkin pääsee jo alkuun, esim. sillä turkoosilla! Tampereella EMO-värejä myy Harraste (Tuomiokirkonkatu 21, vain 1kg purkeissa) ja lisäksi näitä värejä saa netistä, esim. suoraan tuolta kappaleen alussa linkitetyltä valmistajan sivuilta.

Siepparit ♥
(kuva lainattu Neinon kaupasta)

Sisustusta täytyy myös miettiä ahkerasti, kun muutto alkaa hiljalleen olla ajankohtainen. Meillä värimaailma on aikalailla tyyliä valkoinen + jotain ja aion olla hyvin hyvin tarkka siitä, mitä tavaroita on esillä. Mä en enää koskaan halua asua asunnossa, joka näyttää taitamattomasti kasatulta tilkkutäkiltä = toisiinsa täysin sopimattomia kalusteita, materiaaleja ja värejä.

Neinon ihanan Siepparit -printin tahtoisin ihan ehdottomasti seinälleni! Niitä on vain 5 kpl ja mä haluan omistaa niistä yhden! Ja haluan tukea nuoria suomalaisia taiteilijoita, jotka tekevät oikeasti kauniita kuvia ja asioita. Sopiva kehyskin löytyy jo... Unisiepparit on mahtavia!

Keittiössä meillä alkaa olla aika kattava määrä kaikkea, sekä astioita että kaiken maailman koneita. Paistinpannulle ja kattilalle löytyisi vielä tarvetta ja meille ei välttämättä kannata XXL-kokoisia pannuja ja kattiloita ostaa, kun meitä on vain kaksi ja keittiökin niin pieni. Mausteita meillä ei ole vielä yhtään ja haluaisin kohtuullisen "kattavan" valikoiman mausteita peruspippurista paprikajauheen kautta oreganoon, sekä myöskin makeampiin juttuihin sopivia aineksia kardemummasta kaneliin. Iso purkki valkosipulijauhetta on myös pakollisten hankintojen listalla, koska ilman sitä ei vaan voi elää.

Keittiössä meillä ei ole senttiäkään liikaa pöytätilaa, joten esillä pidettävien tavaroiden määrä täytyy pitää niin pienenä kuin suinkin mahdollista. Yksi pakollinen juttu on kuitenkin saatava ikkunalaudalle nököttämään, koska mä en tykkää työskennellä hiljaisuudessa - Audio Pro Radio One -radio! Mustana tai valkoisena. Ei oikeasti uskoisi päälle päin, miten mahtava äänenlaatu noin pienestä purkista irtoaa ja kaiken kukkuraksi se olisi vallan passeli meidän suhteellisen yksinkertaiseen ja moderniin sisustukseen.

Jos haluaa ostaa kukkia, niin mä tykkään orkideoista, kaiken kokoisista ja värisistä. Ne on kivoja ja tahdon niitä monta, jotenka ei tarvitse olla huolissaan siitä, jos joku muukin on sattunut sellaisen mulle antamaan. Myös jokun orkideakirja olisi tarpeellinen, esim. Orkideat koti-ikkunalla tai Upeat, helpot orkideat. Lisäksi olen ajatellut meille jotain isompaa viherkasvia kunhan muutamme, joten lahjakortti esim. Plantageniin voisi tätä ajatellen olla ihan näppärä.

Koruja mä olen edelleen tosi huono käyttämään. Tai siis vaihtamaan...

Ähhh, nyt alkaa pää tökkiä pahasti tän kanssa... Ei keksi mitään järkevää. Tulen lisäilemään myöhemmin, jos tulee jotain mieleen!

Frostin kuntokuuri alkaa huomenna!

Lankku

Tein juuri näppärään taskukalenteriin treeniohjelman, johon kuuluu kolmea liikettä per päivä alkaen huomisesta eli 13.3. ja päättyen 12.4. josta jatkan sitten omin neuvoin.

Lähtötilanteessa teen seuraavat:
lankku: 20sec
polvipunnerrus: 10 kpl
kyykky: 10kpl

Kuukauden kuluttua mun pitäisi pystyä tähän:
lankku: 5min
polvipunnerrus: 5kpl
& oikea punnerrus: +14kpl
kyykky: 60kpl

Kuntokuurin aikana myös lenkkeilen ja teen kahvakuulatreenejä ehtimisen ja jaksamisen mukaan. Sunnuntaisin on lepopäivä kaikesta liikunnasta, kaikkina muina päivinä toteutan yllä mainittuja liikkeitä kalenterini mukaisesti.

Lisäksi saatan innostuksen mukaan tehdä "treenin" päätteeksi vielä vatsalihaksia jaksamisen mukaan = niin paljon kuin vaan jaksan. Siis ihan perus perus vatsalihaksia, istumaannousuja. Nyt olen tehnyt 3 x 30kpl, täytyykin huomenna kokeilla mikä on maksimi mitä jaksaa kerralla... Kehityn siinäkin varmasti kuukaudessa jonkin verran!

Punnerruksia

Kuntokuurini liikkeet ja kehitys perustuu postauksessa näkyviin tumblrista löydettyihin "kuukausihaasteisiin," jotka yhdistelin tämän hetkiseen kalenteriin sopivaksi. Klikkaa suuremmaksi ja kokeile sinäkin!



Samalla tässä yritän myös laihtua hieman. Ihannepainoonhan mulla olisi matkaa 12 kiloa, mutta luulen, että jos saan vähän lihaksiakin ympärilleni, niin 10 kilon pudotus on varmaan aika passeli. Mä en kuitenkaan ole mikään keijukainen luustoltani... Pääasiassa tuijotan kuitenkin enemmän peiliä kuin vaa'an numeroita.

En usko, että tarvitsen laihtumiseen ihmedieettejä, vaan pyrin pääsemään haluttuun tulokseen ihan vain herkkuja vähentämällä ja liikkumalla. Toki myös annoskokoja täytyy tarkkailla, yrittää syödä enemmän "vihreää" ja juoda reilusti vettä. En tahdo ruveta punnitsemaan ruokiani ja laskemaan kaloreita.

Kyykkyjä

Voisin vaikka päivittäisiin postauksiin - kun niitä nyt näkyy nätillä tahdilla putkahtelevan - laittaa mitä liikkeitä ja muuta liikuntaa olen päivän aikana harrastanut ja muutamaan kertaan voisin myös tämän kuntokuurin aikana tarkistaa painonkin ja verrata sitä tähän alkutilanteeseen.

Täytyy kyllä kaivaa verkkarit ja tekniset paidat kaapin syövereistä + pestä lenkkarit! Ja lisäksi tarvitsisin kyllä sellaisen kellon, josta katsoa sekuntit, kun kännykästä niitä ei näe (huono puhelin kun siinä ei ole ajastinta eikä sekunttikelloa!!)... Ja vetovyön koiralenkkeilyä ajatellen, ettei tarvitsisi kädessä pitää remmiä kun Lotta vetää. Sen voisin tehdä ihan itse. Ja sellaisen superhienon sykemittarin tarvin kanssa... Se täytyykin lisätä synttärilahjatoivelistaan, olen sellaistakin taas kirjoittelemassa - synttäreihin kun on enää kuukausi aikaa. Lenkkeillessä olisi kiva käyttää Sports Trackeria, jos olisi uusi puhelin, kun tähän vanhaan sitä ei saa.

Liebster 2

Sain criseldalta tämmöisen! Jee!

LIEBSTER AWARD:
''This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognised.''

1. EACH PERSON TAGGED MUST POST 11 THING ABOUT THEMSELVES
2. THEY MUST ALSO ANSWER THE 11 QUESTION THE 'TAGGER' HAS SET FOR THEM
3. THEY MUST CREATE 11 MORE QUESTIONS TO ASK BLOGGERS THEY HAVE DECIDED TO TAG
4. THEY MUST THEN CHOOSE 11 BLOGGERS WITH LESS THAN 200 FOLLOWERS AND TAG THEM IN THEIR POST
5. THESE LUCKY BLOGGERS MUST THEN BE TOLD
6. THERE'S NO TAG BACKS

11 asiaa minusta:

1) En käytä mitään aineita, joihin voisin jäädä koukkuun. En tahdo olla riippuvainen mistään aineesta, edes kahvista ja sitäpaitsi kaikki tällaiset aineet maistuvat pahalta. En siis juo kahvia, enkä teetä, en myöskään alkoholia. Tupakkaan ja huumeisiin en suostu koskemaan myöskään.

2) Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan ja kyllä, muistan sen alkaneen jo ensimmäisillä luokilla

3) En pitänyt suomenhevosista yhtään, ennen kuin yksi sellainen vei palan sydäntäni. En myöskään pitänyt sekarotuisista koirista, kunnes tutustuin kolmeen ihan mahtavaan persoonaan, Lottaan, Maisaan ja Miniin.

4) Pidän sitruunan kuoren tuoksusta, kun sitä raaputtaa! Ja pidän tuoksukynttilöistä. Suurin osa hajuvesistä aiheuttaa kuitenkin päänsärkyä.

5) Olin yläasteella vähän hevari, mutta nyt rakastan värejä ja yritän opetella käyttämään niitä uudelleen. Pirteät värit ovat ihania!

6) Kahta en vaihda. Toinen on Honda Civic ja toinen EI ole minkään sortin sinappi, vaan rakas mieheni.

7) En pidä lapsista ja olen hyvin hyvin onnellinen siitä, että niitä ei nykymaailmassa ole pakko hankkia. Minulla oli lapsena vauvanukkeja, mutta en leikkinyt niillä.

8) Olen ihan kohtuu hyvä piirtämään kuvia mallista, mutta en osaa keksiä kuvia päästäni ja piirtää niitä, vaikka lapsena minulla sanottiin aina olevan hurjan vilkas mielikuvitus.

9) Kaikki minkä voi tehdä itse, täytyy tehdä itse.

10) Olen harrastanut käsitöitä vuodesta 2002 ja neulominen ja ompeleminen ovat lempiharrastuksiani.

11) En ole koskaan fanittanut ketään julkkista. Julkkikset ovat tylsiä.

11 vastausta:


- Lempivuodenaikasi, miksi?
Kevät tai kesä. Keväällä on loskaa ja kesällä on joskus liian kuuma, mutta muuten ihan jees.

- Jos pystyisit, muuttaisitko menneisyydessäsi jotain?
Kyllä. Taistelisin viimeiseen asti, että saisin elämäni hevosen omakseni. Tiedän, että se asuu nyt ihan kivassa paikassa ja niin edelleen, mutta ikävä on silti suuri ja oma luovuttaminen harmittaa.

- Oletko juuri nyt tyytyväinen elämääsi?
Olen kyllä. :) Pitää muistaa nauttia siitä mitä on juuri nyt, eikä miettiä vain tulevaa tai mennyttä, koska silloin koko elämä vain valuu ohi.

- Oletko omasta mielestäsi sosiaalinen vai "yksinäinen susi"?
Molempia. Ennen olin kauhean epäsosiaalinen, mutta nykyisin viihdyn ihmisten seurassa - en toki kaikkien. Nykyään en mene paniikkiin, jos joku tuntematon tulee juttelemaan. Itseasiassa se on ihan kivaa!

- Onko olemassa jokin piirre mitä et voi sietää toisessa ihmisessä?
Tyhmyys. Sellainen tyhmyys, että ei tajua esimerkiksi selkeitä rivien välistä heitettyjä vinkkejä, että ko. ihminen voisi painua sinne missä pippuri kasvaa. Sosiaalinen tyhmyys. Jollain matikan numerolla ei ole tässä asiassa mitään tekemistä.

- Lempikappaleesi/artistisi, miksi?
Itseasiassa en osaa sanoa. Veskun kappale Kissankellojen soittaja (Kaksipäisen kotkan varjossa -elokuvasta) on ihan mahtava. Sitä on kiva laulaa mukana ja se on niin ihana kappale.

- Onko asia minkä haluat tehdä ennen kuolemaasi?
Elää. Haluan vain olla onnellinen ja jonkinlaisessa mystisessä tasapainossa itseni kanssa.

- Paras muistosi viime vuodelta, miksi?
Hmmm... Viime vuonna tapahtui paljon kaikkea kivaa! Yo-juhlat, reissu Naantalin kylpylään, remontointi, auto, neulojien tapaaminen ja Criseldan tapaaminen ja paljon muuta kivaa! Viime vuosi oli mahtava ja toivottavasti tästä vuodesta tulee vielä mahtavampi!

- Pidätkö videopeleistä, mistä peleistä?
Juu pidän, mutta olen ihan toivottoman huono niissä. Lähinnä katselen kun mies pelaa. Saints Row oli kivaa katseltavaa, Fablea on kiva pelata itsekin, Sims alkaa jo vähän kyllästyttää mutta on ainoa mitä osaan ja Wow... se olisi kiva joo, mutta olen ihan sukka pelaamaan sitä(kin).

- Minkälaisista elokuvista pidät?
Animaatioelokuvat on parhaita! Niissä on myös parhaat musiikit.

- Haluaisitko asua muualla kun missä juuri nyt asut?
Juu kyllä. Mielellään siinä meidän yksiössä. Onneksi päästään varmaan tässä kevään aikana muuttamaan! :)


11 kysymystä seuraaville:
Nyt ei ehdi keksimään eikä antamaan tätä eteenpäin, sorry.

"Terve!" No en ole.

Ennen oli miehet rautaa

Laivat oli puuta hii-o hoi

Puuta ovat miehet nyt ja laivat ovat rautaa

Hii-o hoi hii-o hoi

Ei ennen ollut ihmisillä tällaisia ongelmia kun nykyään! Tai sitten niistä ei vaan valitettu. Ihan yhdellä kädellä ei voi munkaan terveydellisiä ongelmia laskea. Vitsit mä olen kropaltani niin terve ihminen... Nyt en aio hirveästi häpeillä näiden juttujen kanssa, vaan kerron asiat niin kuin ne ovat. Tässä kaksi eniten elämääni haittaavaa asiaa:

Krooninen mahatauti
Kutsutaan oikeasti ärtyvän suolen oireyhtymäksi ja näyttäisi olevan perinnöllinen juttu. Mahakipua + ruoka menee suoraan läpi, jos oikein tiivistetään oireita. Mun mahan tila on varsin vaihteleva, mutta hyvin harvoin täysin normaali. Joskus lähes kaikki ruoka tulee vaan läpi, vuoden vaihteen tienoilla tätä oli parisen kuukautta putkeen. Voitte kuvitella, mitä tapahtuu kun ei syö tarpeeksi (tai tässä tapauksessa syö mutta mikään ei ehdi imeytyä) - tärisin ihan hulluna ja palelin ja sitten ei edes tehnyt mieli ruokaa. Ja lääkärit ja netti sanoo aina vaan, ettei se ole vaarallinen juttu, vähän kiusallinen ja inhottava vaan. Omien kokemusten pohjalta en kyllä sanois vaarattomaks, vaikka mä en nälkään kuolekaan.

Ruokavalio, stressi, uni jne jne jne saattaa vaikuttaa tähän, mutta mikään ei tätä poista. Hoitokeinoa ei ole, vain lista ruoka-aineita joiden välttämistä voi kokeilla (sipulista en silti luovu). Niin ja unenlahjat on juuri jossain tutkimuksessa todettu olevan samaa geeniporukkaa ruoansulatusongelmien kanssa ja nämä kaksi liittyvät muutenkin paljon toisiinsa. Huono nukkuminen -> huono ruoansulatus. Voitte arvata miten hyvät unenlahjat mulla on... Saatan valvoa tunteja ennen nukahtamista ja herättyäni en yleensä nukahda uudelleen ainakaan ihan parissa tunnissa. Sitten olen väsynyt ja jos nukun päikkärit, mulle tulee huono olo. Niin ja mä tosiaan herään todella helposti, ei puhettakaan että yksikään ihminen poistuisi talosta tai tulisi sisälle ilman että herään siihen.

Nivelet ja kaikki hajalla
Mistä päin kroppaa aloitetaan? No, niska. Mulla on pari kertaa mennyt niskasta nikama paikaltaan tai siis tarkemmin sanottuna väärään asentoon. Mulla on jatkuvasti jotain niskasta jumissa, kai kun istun kaiken päivää koneella tai neulomassa tai ompelemassa tai väkertämässä jotain muuta. Mutta niin istuu mieskin, eikä sillä ole koskaan mikään jumissa mistään! Tämäkin huom huom perinnöllistä.
          Sitten siirrytään sulavasti alaselkään, joka on nyt lähiaikoina ollut vähän kipeänä. No, vähän treeniä niin se helpottaisi, tiedän sen. Sitten jalat. Satunnaisesti lonkissa, polvissa ja nilkoissa kipua kävellessä, ei mitenkään jatkuvasti. Nyt sattuu polviin, istuessakin, mutta se menee varmaan jo illalla ohi, kuten aina. Ja lisäksi mun sääret tulee hullun kipeäksi (penikkatauti) jos aloitan lenkkeilyn liian nopeasti, enkä ensin kävele ihan pikku pikku lenkkejä ja siitä vähän pidennä. Ja pohjelihasten venyttely on elintärkeää, se pitää muistaa tän ongelman kanssa. Niin ja hyvät kengät.

Ranteet ovatkin sitten asia ihan erikseen. Lääkäri totesi, että nivelet on väljät, kun menin valittamaan, että särkee ja vihloo satunnaisesti. Laittoi lähetteen fyssarille, johon en mennyt. Käytiin sitten iskän tutulla, joka mun ja muidenkin niskoja on laitellut paikalleen ja muuta sellaista. Tosi osaava tyyppi ja korjaa sekä oireen että sen aiheuttajan, toisin kuin jotkut vastaavat, jotka korjaavat vain ongelman uudestaan ja uudestaan, eivätkä sitä minkä se aiheuttaa (saavat enemmän rahaa kun asiakas ravaa jatkuvasti käsittelyssä).
         Totesi, etteivät ole juurikaan löysät, vaan lihakset ja jänteet olkapäästä ranteeseen asti aivan umpijumissa. Hieroi vähän ja näytti miehelle ja isälle miten hierotaan. Oli muuten kipeät ja on edelleen. Saisi niitä hieroa useamminkin, eikä vaan sillon kun sattuu, mutta... Kyllä on selkeästi ranteiden kipuilu vähentänyt kun on edes silloin tällöin hierottu. Lisäksi pitäisi vahvistaa lihaksia, mutta kun nyt saisi ne edes sen verran auki, että pystyisi! Esim. tyhjän, kevyen lautasen pitäminen "tarjoilijamaisesti" kämmenellä on aikalailla mahdottomuus suurimpana osana päivistä, se ehkä kertoo jotain. Ja ongelma on lähes sama kummassakin, sillä käytän vasenta kättä näppikseen ja kynään ja sellaiseen ja oikealla käytän hiirtä ja montaa muuta juttua. Virallisesti olen siis vasenkätinen, mutta oppiihan tässä oikeakätisessä maailmassa väkisinkin käyttämään oikeaakin.


Ihana elämä ♥ Vaikka nämä mun suuret ja kauheat ongelmani tuskin mua tappavat, niin kyllä ne silti elämää rajoittavat ja haittaavat toisinaan aika paljonkin. Joku varmasti keksii tulla vinkumaan siitä kuinka hänellä tai muilla on paljon isommat ongelmat, enkä saisi mussuttaa tällaisista pikkuasioista. Jos mun rakas lemmikki kuolee ja toiselta vaikka joku läheinen ihminen, niin enkö saa surra, koska jollain toisella on "merkittävämpi" ja "suurempi" suru?
         Muista ongelmista mainittakoon kuivat silmät, huulten rohtuminen ja tulehdusherkät korvat, jotka nyt eivät niin isoja asioita ole. Lääkärissä tulee ravattua ihan kiitettävästi sekä tässä postauksessa mainittujen, että satunnaisten muiden juttujen takia. Luojan kiitos mulla on vakuutus joka korvaa kaiken aina matkakuluista lääkärimaksuihin ja reseptilääkkeisiin. Enää tällaisia vakuutuksia ei edes myönnetä ja aion todellakin pitää tämän vakuutuksen loppu elämäni ajan, koska ei tämä lääkärissä ravaaminen tästä ainakaan vähene. Lääkäriin lähtemisen kynnys pienenee kyllä huomattavasti, koska vähän turhemmistakin aiheista voi käydä lääkärissä huoletta. Ilman vakuutusta en varmaan kävisi kuin ihan pakollisissa tapauksissa. Ja yksityiset lääkärit! En edes muista koska olisin ollut terveyskeskuksella lääkärissä.

Aika usein tulee mietittyä, että miksi ihmiset eivät vaan voisi olla terveitä. Ja koirat. Perinnölliset sairaudet ovat kaikista tyhmimpiä. Siinä mielessä on harmi, ettei ihmisiä jalosteta millään tasolla, kun nykyään ei minkään tason "luonnonvalintaa" (=vahva ja viisas elää ja jatkaa sukua, heikko ja tyhmä kuolee) tapahdu ainakaan Suomen kaltaisissa maissa. Mutta kun maailmassa ihmisiä piisaa, niin oikeasti jotain vakavaa perinnöllistä ongelmaa kantavat ihmiset voisivat kyllä puolestani harkita kahdesti ongelmien siirtämistä eteenpäin, jos lasten hankkiminen ei ihan pakollinen asia elämässä ole.
         En halua provosoida tai muuta, kehotan vain miettimään ja vaikka jututtamaan jotain genetiikasta tietävää lääkäriä aiheen tiimoilta, että onko omalla kohdalla miten todennäköistä, että jälkikasvu painii tulevaisuudessa samojen terveydellisten asioiden kanssa kuin vanhempansa. Samaa suosittelisin, jos suvussa on todella vahvana jotain ongelmaa, vaikka itselle se ei olisi osunut/vielä tullut esille - jotkut asiathan periytyvät piilevinä. Jos sitten kuitenkin hankkii lapsia, voidaan aikaisessa vaiheessa mahdollisesti selvittää, onko ongelma periytynyt ja voidaan alkaa heti kiinnittää siihen huomiota, että ongelma pysyisi mahdollisimman pienenä tai jopa kokoaan poissa. Esimerkiksi sydänongelmissa voisin kuvitella sen olevan ihan viisasta.

Niin, kuten ehkä huomaatte, genetiikka on kiinnostavaa. Lähtisikö sitä opiskelemaan jotain sellaista? Ensin pitäisi tietysti olla koko lukio käytynä pitkällä matikalla jne jne jne, joten ehkä ei. Eläinten genetiikka on vielä kiinnostavampaa kuin ihmisten, koska esimerkiksi hevosen värien ja merkkien periytyminen on ihan oma maailmansa. Ehkä lainaan kirjoja ja luen itsekseni.

Nyt tämä postaus harhaili jo aika kauas alkuperäisestä aiheestaan, joten ehkä sitä voisi lopettaa tähän ja kirjoitella myöhemmin jotain, mikä ihmisiä oikeasti kiinnostaa.

Tänään Frosti ei jaksa.

Joskus on näitä päiviä...

KESKIVIIKON TO DO:

• Työharjoittelua 8:30-14:30
• Käy Tigerissa ja mene kotiin
• Pese sukkia
• Kyttää väritilauksen tilaa
• Pura lapasenalut
• Aloita siskon lapaset kolmannen kerran
• Irkkaa neulekanavalla
• Nuku päikkärit
• Syö jäätelöä ja popcornia
• Katso leffa
• Käy saunassa
• Vingu miestä hieromaan niskaa ja käsiä
• Mene ajoissa nukkumaan

Tänään lähdetään siitä, mitä minä haluan tehdä ja mikä tuntuu nyt hyvältä. Jos työharjoittelua ei lasketa. Pakko pitää tällainen päivä, kun tuli nukuttua niin huonosti. Pitkään pitkään aikaan en ole ollut näin väsynyt. Tänään ei jaksa tehdä pakollisia asioita, sukkapyykin lisäksi - jos en pesisi sukkia, joutuisin huomenna laittamaan joko eriparisukat tai olemaan ilman sukkia...

Tänään ei jaksa remontoida. Kahvakuulaa voisi jaksaa heilutella illalla ennen saunaa, mutta muuta raskasta en lupaa tehdä. Enkä lupaa sitäkään. En lupaa mitään. Yritän silti.

Nyt, hyvää päivänjatkoa ja näkemiin.

Persoonallisuustesti ja urheilua

Käytit testin tekemiseen 6 minuuttia 26 sekuntia.

26% (5/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.

10% (2/20) - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.

48% (11/23) - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.

33% (8/24) - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva.

Tein Eysenckin persoonallisuustestin ja tulokset näette yllä.

Psykoottisuus on kyllä ihan oikein eli kaikista vähäisin, vaikka rakas tuleva anoppini erään kivan pikku riitamme aikana oli kovastikin sitä mieltä, että olen juurikin tuollainen, kuin psykoottisuuden kuvauksessa sanotaan. Tosiasiassa mä pystyn vallan hyvin kuvittelemaan, miltä jossain tilanteessa olevasta ihmisestä tuntuu, eli esimerkiksi pystyn kuvittelemaan, millainen suru ja tuska jollekin olisi, jos hänen lapselleen tapahtuisi jotain - siitä huolimatta että en itse pidä lapsista. Eri asia on sitten, miten suhtaudun. Ei se, että voi kuvitella ja samaistua, tarkoita, että välttämättä silti reagoisi tilanteeseen odotetulla tavalla.
          Sellainen pieni loppuhuomautus tähän vaan, ihan vinkkinä ihmisille, jotka riitelevät mun tai ihan kenen tahansa kanssa: jos alat räyhätä syyttä suotta, antamatta mahdollisuutta fiksulle keskustelulle ja syytät ties mistä, niin toisen osapuolen on silloin hiukan vaikea olla kovin myötätuntoinen, joustava ja epäitsekäs. Rauhallinen keskustelu on oikeasti todella paljon fiksumpi kommunikointikeino kuin riitely ja huutaminen.

Ulospäinsuuntautuneisuus on ihan oikeassa paikassa myöskin. Mä en ole kovin ulospäinsuuntautunut ihminen, noin niinkun tuntemattomien silmin. En tykkää juhlimisesta enkä tuntemattomien ihmisten keskelle joutumisesta. En myöskään ole mikään paras esimerkki siitä, miten kavereihin pidetään aktiivisesti yhteyttä ja silleen. Tästä huolimatta sukulaiset ja ystävät on mulle valtavan tärkeitä. Kyllä, juuri te siellä, jotka ehkä luette joskus blogiani, olette mulle ihan super tärkeitä, vaikka en aina sitä muistaisikaan osoittaa.
         Nykyään olen tullut paljon ulospäinsuuntautuneemmaksi. Uskallan vaihtaa muutaman sanan, jos törmään koirien kanssa ulkoillessani johonkin ihmiseen, joka vaikkapa sanoo koirista jotain. Viimeksi eilen moikkasin metsässä nuorta naista, joka oli ihan yksin liikkeellä. Siis siellä ihan keskellä metsää. En mä normaalisti moikkaile ihmisille. Ja kun tulee toinen koiria ulkoiluttava ihminen vastaan, olen kykeneväinen kertomaan, että pienempi otus ei oikein tykkää muista koirista, mutta isompi tulee kaikkien kanssa toimeen, vaikka toinen ei mitään sanoisikaan. Lankakaupassa saatan vaihtaa muutaman sanan kassan kanssa ostoksia kassiin sulloessani. Hymyilen ja sanon kiitos. Voisin jopa todeta, että musta alkaa vihdoin tulla tässä mielessä ihan normaali ihminen.

Valheasteikkoa naureskelin itsekseni. Ai että mä annan itsestäni terveemmän ja "normaalimman" kuvan kuin mitä olen? Voi kuulkaa, mä annan mielelläni itsestäni ihan just eikä melkeen realistisen kuvan - ai ai kun on taas ranteet kipeet ja voi voi ja au au ja niin edelleen. Niin, se realistinen kuva musta ei tosiaan mikään ruusuinen ole. Joku asia on aina huonosti, esimerkiksi nyt maha on taas vaivannut oikein urakalla, nivelet sen sijaan on olleet ihan hyvät jonkin aikaa. En mä ole mikään mallikappale täydellisestä ihmisestä, enkä näe siinä mitään ongelmaa - mä olen mä ja jos en kelpaa jollekin tällaisena, se ei ole mun murheeni.

Neuroottisuus... Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto. No osan voin allekirjoittaa, osaa en. Ahdistunut en oo ollut vähään aikaan. Masentunut en oo ollut kuin ihan vähän joskus teinivuosina. Syyllisyyttä en oo juurikaan tuntenut, koska ei ole ollut aihetta. Erityisen alhainen itsetuntokaan mulla ei enää ole.
          Huolestunut olen vähäsen silloin tällöin, viimeksi tänään omasta terveydestä. Mielialan vaihtelusta en osaa paljoa sanoa, mutta mies varmaan sanoisi, että mun mieliala vaihtelee ihan miten sattuu. No, ei kai sentään ihan, mutta nyt olen ollut muutamana päivänä aika ärsyyntynyt monista asioista.

************

Tuli laskettua samalta sivustolta löytyvällä laskurilla Painoindeksi (BMI) kuvitellulla painolla, joka on ihan hatusta vedetty, 65kg. Todellisuudessa mä en tiedä mitä painan, koska vaaka on ainakin yli vuoden verran ollut kauhistus. Tänään voisin kyllä yrittää uskaltaa, koska viikon verran olen liikkunut enemmän ja syönyt vähemmän. Olisi kuitenkin kiva tietää se ns. aloituspaino, mistä lähden liikkeelle.
          Viimeksi joskus ehkä pari vuotta sitten, kun punnitsin itseni, olin muistaakseni laihempi ja puolen kilon päässä 60 kilosta. Pituuskasvun loputtua olen kyllä painanut noin 54 kiloa, mikä on ihannepaino mun pituiselle ihmiselle ja tavoitteena nytkin siis.

Tumblrista löysin seuraavia kuvatuksia, joita voisin hyödyntää... Varsinkin kuukauden mittaiset "haasteet" kiinnostavat. Voisinkin aloittaa vaikka heti tänään! Ehkä kursin itselleni näistä jonkun yhdistetyn jumppakalenterin, että menee lepopäivät kaikissa samoin.

"Lankku", tehokas liike!
(mies kokeili ekaa kertaa ikinä ja pysyi asennossa heti 3 min)

Käsittääkseni nää olis niinkun punnerruksia... väärä kuva yläreunassa!
(en oo koskaan tehnyt yhtään "oikeaa" punnerrusta)

Kyykkyyn-ylös, yllättävän raskas liike oikeasti!
(muistan kuinka vihasin tätä peruskoulussa, kun oli niin raskas)

Ei sitten muuta kun liikunnan iloa ja seuraavaan kertaan, rakkaat lukijat :)