Projekti Terraario osa 2

Tiliqua scincoides chimaerea

Tanimbarinsinikieli

Voitteko uskoa miten vaikeaa on löytää ylipäätään sinikieliskinkkiä, saati sitten oikeaa alalajia ja vieläpä naarasta? Niinpäniin. Useampi eläinkauppa on tarkastanut tukuilta, mutta niissä myydään pelkkää eioota. Ja siis kyllä, kasvattajilta tulleita olisivat olleet, jos vaan olisi ollut tarjolla. Ilmoituksia on heitelty ympäri nettiä. Ei yhtään yhteydenottoa.

Tulossa on taas jossain ulkomailla Hammin tapahtuma, jossa kaiken maailman eksoottisia öttiäisiä kaupataan läjäpäin. En ole muuten kovinkaan perillä ko. tapahtumasta, mutta muutama suomalainen sinne matkustava on lupautunut kuljettamaan, jos löydän sieltä liskon itselleni. Eri asia sitten, että löydänkö. Ei noita tunnu mitenkään kymmenittäin olevan tarjolla.

Muutamia viestejä jo laitoin, katsotaan johtavatko ne mihinkään. Myös kahdelle suomalaiselle isolle alan kaupalle laitoin viestit, koska tajusin, etten niitä ollutkaan vielä kokeillut. Ainoalta suomalaiselta kasvattajalta kun en voi liskoa ottaa, sillä se olisi samaa sukua kuin mieheni lisko Shaskar.

Shaskar - se lisko, josta kaikki lähti. Melkoinen persoona.

Vastauksia odotellessa on hyvä miettiä vähän terraprojektia. Pohja on vieläkin liimaamatta ja takaseinää varten hankittu DC-Fix -kalvo kiinnittämättä, joten oikeastaan mikään ei ole edennyt mihinkään. Myös loput tarvikkeet on edelleen tilaamatta. Kasasin juttuja vähän listoiksi, koska... mä nyt vaan satun tykkäämään listojen tekemisestä.

To Do:
- liimaa ja saumaa muovimatto
- liimaa taustakuva
- pese hiekat (mikäli päädyn käyttämään hiekkaa pohjalla, voi olla että alkuun pidän sanomalehtiä, jos saan pienen poikasen)
- keksi lisää sisusteita terraan
- keksi jonkinlainen kansiverkkoviritelmä lasien tilalle

Ostoslista:
- lämpölamppu
- uvb-loisteputki
- vesiastia
- lämpömittarit
- pidempi jatkojohto

Jotta tekeminen ei loppuisi tähän, on parvekkeella jyrsijöiden käytössä ollut pienempi akvaario odottamassa, että irroittaisin hajonneen päätylasin ja korvaisin sen pleksillä, joka on jo valmiina odottamassa. Se on ollut siellä paljon pidempään kuin uskottekaan - jo kauan ennen kuin hankin tuon isomman terran. Se toimi Shaskarin väliaikaisena asuntona muuton takia ja hajosi siis muutossa.

Mietin, että tuohon voisi joskus ottaa jonkun pienemmän liskon, ehkä kiipeilevän, jolloin akvaarioon voisi rakentaa ovet ja käyttää sitä pystymallina. Olen nimittäin kerran sellaisen rakennellut exälleni lähes samanlaiseen akvaarioon madagascarin päivägekkoa varten. Tai vaihtoehtoisesti säästän tuon mahdollisia sinikielivauvoja varten.

Pitäkää peukkuja, että suomukaveri löytyisi jostain!

-5,1kg

Tosca on ollut mulla alle kaksi kuukautta.

Sinä aikana multa on huomaamattani lähtenyt 5,1 kiloa painoa.

Viimeisen 2,5 viikon aikana on näistä lähtenyt 2,6 kiloa, mikä on jo ehkä vähän turhan suuri vauhti. Ja tämä siitä huolimatta, että olen syönyt kuin possu - uunimakkaraa, jäätelöä, kakkua... Papan nimipäiväkahvit ynnä muuta. Myös salilla käynnit on erinäisten syiden takia jääneet vähiin, ehkä 2 tai 3 kertaa tuon 2,5 viikon aikana ehtinyt salille.

Kiitos, Tosca ♥

Kyllä sen huomaa, että hyvin satunnaisten lenkkeilyjen sijaan ulkona tulee käytyä kolmesti päivässä, joista yksi vähintään tunnin mittainen. Ja koska koira, siirryn pois mukavilta auratuilta kävelyteiltä rämpimään pieniä tai olemattomia polkuja keskelle metsää. Lumi tekee metsäretkistä varmaan tuplasti raskaampia.

Kunnon kohoamisen on myös huomannut selvästi, kun olen pieniä pätkiä juossut. Jaksan pidemmälle kuin ennen! Kuntosalilla alkulämmittelyssä syke ei kohoa crosstrainerilla lähelle kahtasataa, vaan pysyy järkevissä lukemissa, joten jotain on silläkin tasolla tapahtunut. Kunhan lumet sulavat, päästään Toscan kanssa ihan oikeasti treenaamaan juoksemista (ja ehkä canicrossiakin - vetovaljaat ja vyö löytyy, vain sopiva joustoremmi puuttuu niiden välistä). Kenkähyllystä puuttuu nastapohjaiset juoksukengät, joten vielä en lähde tuonne liukastelemaan.

Tosca itse treenaa takapään lihaksia kiipeilemällä.

Olen ihan oikeasti hämmentynyt. Yli viisi kiloa on lähtenyt ihan itsestään. Kohtahan mä painankin jo alle 70 kiloa, josta on sitten enää 15 kiloa matkaa tavoitteeseen. Tällä vauhdilla tavoite häämöttäisi jo puolen vuoden päässä, mutta ehkä pyrin mielummin laihtumaan vähän hitaammin. Jos kroppa nyt sattuu suostumaan yhteistyöhön siltä osin. Pääasia kai, että suunta on oikea.

Ainakaan ei tarvitse pelätä, että tällä kertaa elämänmuutos ei jäisi pysyväksi. Tosca ei nimittäin ole lähdössä multa mihinkään ja sen kanssa on ilo liikkua ja touhuta. Ehkä mun olisi syytä vähän tarkistella syömisiäni terveellisempään suuntaan, pikkuhiljaa, mutta muuten asiat menevät ihan oikeaan suuntaan.

Peilikuva ei edelleenkään varsinaisesti miellytä. Olen oppinut tulemaan toimeen sen kanssa, joten suurempaa ahdistusta se ei aiheuta. Mutta jospa sitä huomenna ehtisi tokotreenien lisäksi myös kuntosalille. Eiköhän se peilikuvakin siitä ala hiljalleen muuttua, kun läskiä lähtee ja lihaksia tulee.

Käykäähän myös koirablogin puolella katsomassa!

Siellä on taas kuvia ja videota ja vähän kai jotain tekstiäkin niiden välissä ;)

Oranssia lankaa

Mainitsinko jo, että värjäsin eräänä päivänä lankaa?

Kaikki lähti tästä kerästä.

Vaaleankeltainen ei oo mun väri. Muthei, 2 eurolla 50g kerä merinovillaa, why not? Teetee Helmen normaalihinta on kuitenkin siinä viiden euron paikkeilla. Tuo yksinäinen kerä huusi heti alusta asti päästä värjäyskattilaan ja vyyhditinkin sen heti kirpparireissua seuraavana päivänä.

50 gramman värjääminen 10 litran kattilassa tuntui kuitenkin aika... turhalta. Joten piti keksiä sille vähän kavereita. Niinpä vyyhdittelin pari Novita Pikkusiskoa ja yhden Isoveljen. Lisäksi laatikon pohjalta löytyi yksi 100 gramman Nalle valmiiksi vyyhditettynä. Nämä pääsivät sitten keltaisen kavereiksi.

Nalle oli vyyhditetty kahden tuolin ympärillä "jättivyyhdiksi," jonka ympärys oli varmaan jotain neljän metrin luokkaa. Pataan päätyi noin kaksi kolmasosaa vyyhdistä ja se odottaa, että värjäisin jäljelle jääneen osuuden mustalla. Siitä ei ole nyt kuvia, mutta eiköhän niitä sitten tule, kun ko. lanka on "valmis."

Kirpparilankojen pakastamista suositellaan, mutta eiköhän ne mahdolliset ötökät munineen kuole lilluttuaan tunnin verran lähes sata-asteisessa vedessä? Luotan siihen.

Helmi oranssina vyyhdillä.

Ja kerällä.

Oranssiksi muuttunut merinolanka piti heti kuvan räpsäisyn jälkeen saada kerälle. Muut vyyhdit olivat siinä vaiheessa vielä kosteita, koska olivat eri paikassa kuivumassa. Olin innoissani aloittamassa pipoa hetikohta tästä langasta, mutta ei se ihan mennyt suunnitelmien mukaan...

Olin jo katsonut ohjeen valmiiksi, kunnes tajusin, että ohjeessa on käytetty lankaa, jota on 50 grammassa 160m ja tässä sitä onkin 50 grammassa 200m. Molemmat oli merkitty fingering -paksuisiksi Raverlyssa. Joten eipäs se ohje niin vain käynytkään. Lisäksi tajusin, että tuohan pitää neuloa 2,5mm puikoilla, joita mulla on vain kahdet ja niistäkin toiset kaverilta lainassa ja molemmilla on sukkaprojektit kesken.

No, ei muuta kuin puikot heilumaan, että saan sukat valmiiksi. Ehkä vielä tämän talven/kevään kylmille ehdin saada oranssin pipon päähäni. Vaikka olisihan tuossa noita muitakin keskeneräisiä...

Ja sitten kuvat niistä Novitalaisista "seuralaisista"...

Isoveli ja pikkusiskot

Ja tässä samalla on hyvä tajuta, että ennen joulua värjäämistäni langoista on kuvat otettuna, mutta niitä ei ole kukaan jaksanut editoida. Kuvista iso kiitos miehelleni (jonka tosin sain melkein pakottamalla pakottaa kuvaamaan lankapötkylöitä).

Joten ei muuta kuin editoimaan ja... tässä teille vähän lisää lankaherkkuja (vaikka ovatkin novitalaisia). Näistä violetti isoveli ja violetti-pinkki 7veikka lähtivät miehen äidille joululahjaksi.

Violetti Isoveli. Miten mä sain tästä näin epätasaista?

Lahjalangat kaverikuvassa.

Tämän mä nimesin tässä editoidessa Mixedcandyksi.

Jotain tällaista voisi itsellekin värjätä... Tämä on
jättivyyhdillä värjätty, eli ehkä jopa vähän vois raidoittua.

Pinkki 7veikka jäi itselle.

Tästä ei millään kuvissa saa sen väristä kuin se on luonnossa.
Tämä on saman värinen kuin kaksivärisen langan pinkki!

Omaan laatikkoon jäivät myös nämä sievät Pikkusiskot.
Ihan tosissani edelleen ihmettelen, miten sain näistä
näinkin epäsolideja. Haluisin lisää...

 Kuvan ylimmäinen on uudelleen vyyhditetty, koska
vyyhti meni värjätessä vähän sotkuun, mutta oikeasti
se on ihan samanlainen kuin nuo kaksi muuta.

Loppuun vielä jonkinlainen yhteiskuva,
joka jäi näköjään vähän tummaksi.

Jätin lankakuvat nyt pieneen kokoon, kun niitä oli niin hurjasti, joten klikkailkaa ihmeessä isommaksi, niin näette paremmin :) Seuraavaksi voisin ehkä kokeilla uunivuokavärjäystä... Ja mies tilasi sukat! Mustasta langasta "veriroiskeilla" jonka varmaan toteutan solmuvärjäämällä punaista lankaa mustalla... Tai tilaan suosiolla värjärikavereilta kunnon pohjalangoista.

Tällä hetkellä puikoilla Tabula rasa -sukat,
Regian Allround colorista - kuin revontulia!

Jätän teidät nyt sulattelemaan lankakuvaähkyänne ja menen takaisin neulomaan...

Tarinoita elämästäni osa 1: Neulominen

Kuinka minusta tuli neuloja?

Siskoni keksi idean tähän postaukseen, kun juttelimme aiheesta, joten olihan se toteutettava.

Jokaisen neulojan taustalla on erilainen tarina.

Jokaisen harrastuksen taustalla on myös aina oma tarinansa.

Tässä on minun tarinani vihaajasta neulojaksi, olkaa hyvät.

Ala-asteella aloitettiin käsityötunneilla neulominen, en kyllä muista millä luokalla, ehkä nelosella. Ekaksi tehtiin ihan kaulahuivit, seiskaveikasta, tavallisilla pitkillä puikoilla. Minä vasenkätisenä sain opettajan toistuvasti pulaan. Luojan kiitos silti sain vasenkätisesti opetella - jotkut opettavat vasenkätiset väkisin oikeakätisesti neulomaan/virkkaamaan. Tuli mysteerisilmukoita, pudonneita silmukoita, tiukkaa ja löysää. Vihasin koko hommaa jo siinä vaiheessa aika tavalla. Mutkikas ja epätasainen huivinriekale tuli siitä huolimatta jotenkuten valmiiksi.

Myöhemmin ala-asteella neulottiin vielä ainakin tossut, siis tasona ihan, mutta vähän resoria pääsi tekemään. Lopussa tossut sitten ompelemalla kasattiin. Vissiin niistä(kään) ei hyvät tulleet, kun eivät muistaakseni käyttöön päässeet. En kuitenkaan muista, että neulomisessa sinänsä olisi ollut silloin enää kummempaa draamaa, vaikkei se kivaakaan oikeastaan ollut.

Isoveli Colori purettuna, 180g, hyikamala.

Jossain vaiheessa tuli sitten se virkkaus. Ala-asteella. Olisi pitänyt virkata puuvillalangasta sellainen kolmio, puolikas isoäidinneliö, päähuiviksi. Jooei, ei tullut mitään. En ymmärtänyt koko tekniikasta mitään, vaikka käsin osasin virkata ketjua vaikka unissani. Vihasin taas yli kaiken.

Yläasteella ei virkattu, mutta neulottiin kyllä, seiskaluokalla. Sitten käsityöt loppuivat niiltä, jotka eivät niitä valinnaisiksi ottaneet ja minähän en ottanut. Samaan aikaan kuitenkin harrastin käsitöitä kerran viikossa Näpsä-käsityökoulussa (jossa ei koskaan neulottu). Seiskalla tehtiin lapaset (joista tuli liian pienet) ja sukat (joista tein pitkävartiset ja... liian isot). En vieläkään tykännyt. Pakkopullaa. Näistä ja aiemmista ei valitettavasti ole kuvamateriaalia.

Lapaset tehtiin raita7veikasta. Niistä en muista sen enempää. Teknisesti ei kai suurempaa ongelmaa, mutta liian pienet tosiaan tuli. Ja viimeistään tässä vaiheessa ilmeni suuri ongelmani eli tajuton kireys. Sen takia niistä tulikin sitten pienet. Lanka oikein kirskui ja narskui puikoilla, kun hampaat irvessä väänsin silmukoita.

Sukat tehtiin Isoveljestä. Mulla oli ruskeankirjava lanka. Hyi. Ja tein tosiaan polven alle ulottuvat sukat, joita ajattelin voivani käyttää ratsastuksessa talvisin. Olin silloin innokas heppatyttö. Ilmeisesti mulle oli silloin lykätty käteen jotkut valtavat halot puikoiksi, koska kiristelystä huolimatta sukat eivät pysyneet kunnolla ylhäällä ja olivat muutenkin aika isot. En saanut kovin hyvää arvosanaakaan, vaikka kovasti olin nähnyt vaivaa, joten siitä jäi aika kurjat muistot.

Isoveli Colori jättimäisellä vyyhdillä isot Fiskarsit vieressään.

Lankaa mokomiin sukkiin meni 180 grammaa. Tiedän sen siitä, että myöhemmin purin ko. sukat. Ja värjäsin ruman langan pinkillä ja sinisellä. Jota sitten neuloin kauluriksi maatessani viikon verran jalan veritulpan kanssa TAYSin osastolla.

Kauluri ei kyllä ole vielä 2 vuotta myöhemminkään valmis, että ehkä sen voisi purkaa ja tehdä jotain kivempaa. Lanka itsessään on muisto, jota haluaisi vaalia. Tärkeä osa matkaani lapsesta aikuiseksi ja erityisesti koululaisesta neulojaksi ja värjääjäksi, mutta toisaalta myös matka värien maailmaan mustan hevarikauden jälkeen.

Sama lanka värjäyksen jälkeen on puhdasta rakkautta.

Peruskoulun seiskaluokan jälkeen tuli neulomiseen pitkähkö tauko. Vuosia.

Olin amiksen ja lukion (kaksoistutkinto) kolmannella eli viimeisellä luokalla. Oli vuosi 2011. Olin täyttänyt keväällä 18 ja kesällä muuttanut silloisen poikaystäväni ja hänen vanhempiensa luo asumaan. Koulumatka piteni entisestä vajaasta tunnista vähän reiluun tuntiin. Bussimatkoilla ei voinut nukkua, koska menin pysäkin ohi nukkuessani. Ei voinut lukea, koska uppoudun liikaa ja taas menee pysäkki ohi. Piirtää ei voinut tärinän takia. Silloin mulla ei vielä ollut älypuhelintakaan jota räpeltää ajankuluksi.

Jossain vaiheessa syyslukukautta kävin Ikaalisten (opiskelin siellä) S-marketissa pyörimässä koulun jälkeen, kun bussin tuloon oli reilusti aikaa. Satuin kulkemaan lankahyllyjen ohi ja poimimaan käteeni Novitan lehden. Siellä oli ohje tennarisukkiin. "Hei täähän on hyvä idea, voisin bussissa neuloa! En kyllä yhtään muista miten se tapahtuu, mutta eiköhän netistä jotain löydy."

Novitan sukkalehti, tummanharmaa lankakerä ja sukkapuikot lähtivät mukaan kaupasta välipalan lisäksi. Kotimatkalla selasin lehteä ja totesin olevani pulassa.

Kotona googlettelin sitten aihetta ja löysin Punomon (nimeltään silloin Käspaikka), jossa oli erinomaiset ohjeet myös vasenkätisille neulomisen opetteluun. Yhtään en muista, millä langalla/puikoilla/suunnitelmalla sitten lähdin ensi kertaa kokeilemaan, mutta tennarisukkia en koskaan aloituksesta huolimatta valmiiksi tehnyt. Nykyisin onkin jo sellainen ihan oikeilta tennareilta näyttävä sukkamalli (ei tosin Novitalla!), jonka voisi oikeasti toteuttaa. Ehkä muistojen takia jopa tummanharmaana!

Huivi Novita Softysta.

Raverlyn löysin jo ihan alkuaikoina, joten kaikki valmistuneet projektit on sinne merkitty. Ensimmäinen valmistunut oli Novita Softysta tehty huivi, joka (muistaakseni) päätyi lahjana mummulle. Ihan perus ainaoikein-neulosta ja parit raidat päissä. Aika siistiä jälkeä. En varmaan kiristellyt enää sillä tavalla, vaikka muistaakseni aika tiukkaa tein edelleen. Sitten tein pari muuta huivia neulomalla, vähän eri juttuja kokeillen, ennen kuin kohtasin suuren viholliseni virkkauksen.

Pyysin äitiä jopa varta vasten valmistamaan piirrokseni mukaisen kukkakehikon. Sellaisen, mitä novitakin myy, mutta simppelimmän puusta ja nauloista valmistetun. Olin nimittäin löytänyt kukkahuivin ohjeen Novitan sivuilta. Ja yllättäen se olikin aika helppoa! Virkkaaminen siis. Huivi meni tietysti lahjana äidille, joka hassut piirrokseni muutti toimivaksi työvälineeksi.

Äidin kukkahuivi, lankana Novita Rose Mohair.

Ensimmäinen haastavampi neuletyö - kämmekkäät, ihan kiilapeukalolla ja
palmikkokuviolla! Rohkeasti siis uusia haasteita kohti!

Kaikki langat olivat tässä vaiheessa Novitaa, mieluiten vieläpä akryylia. Neuloin perinteisillä pitkillä puikoilla ja sukkapuikoilla. Opettelin käyttämään Raverlya ja jossain vaiheessa löysin sieltä muiden suomalaisten ryhmiä ja jossain vaiheessa IRCin puolellekin.

Hankin puikkoja ja koukkuja ebaysta halvalla. Bambuisia. Niillä opin vihdoin neulomaan paremmalla käsialalla, ilman turhaa kiristelyä.

Jossain vaiheessa törmäsin magic loop -tekniikkaan. Eihän minulla silloin vielä mitään pyöröpuikkojakaan kummemmin ollut, mutta joillain Novitan kamalilla pyöröillä päädyin kuitenkin muistaakseni kokeilemaan. Aika pian tämän jälkeen hankin arvokkaan aloitussetin KnitPron puisia vaihtopäitä, joilla homma lähtikin sitten ihan lapasesta. Kannatti maksaa puikoista!

Hiljalleen kaikki ne normaalit neulepuikot jäivät laatikon pohjalle. Tilanne luisui siihen, että nykyisin neulon kaiken pyöröillä ja olen luopunut kaikista muista puikoista. Settiä on tullut toki kasvatettua huimasti erikokoisilla puikoilla ja kaapeleilla, ynnämuilla lisävarusteilla. Pienimpiä, ei-vaihtopäisiä on myös parit hiilikuituiset. Metalliset on ihan kamalia. Kylmiä, liukkaita. Onneksi on mistä valita.

Samoihin aikoihin pyöröpuikkoinnostuksen noustessa aloin hiljalleen myös havahtua akryyli-koomastani. Edelleen laatikoista löytyi lähinnä Novitaa, mutta sentään jotain muuta kuin niitä ihan kamalimpia. Vähitellen ajauduin kuitenkin enemmän ja enemmä sivuun Novitasta ja nykyisellään olen jo saavuttanut käsinvärjättyjen merinolankojen ihailijan tason. Muutamia vyyhtejä jopa omistan, vaikken ole vielä niistä mitään uskaltanut neuloa. Ne on aarteita.

Värjäilynkin aloitin suurinpiirtein samaan aikaan edellisten tapahtumien kanssa. Se on melko harvinaisena harrastuksena vielä pysynyt, vaikka pelit ja vehkeet löytyy kyllä.

Superohut cashmir-merino -vyyhti, jonka voitin arvonnasta.

Nykyisin...

Vuosi 2016. Aikaa harrastuksen aloittamisesta on noin 4,5 vuotta.

Omistan 45 kiloa lankaa ja olen lankalaihiksella. Yritän päästä novitalaisista ynnä muista kamalista langoista eroon mahdollisimman tehokkaasti ja ostan vain oikeasti hyviä lankoja - laatua, kalliimmalla ja harvakseltaan. Määrä ei yleensä korvaa laatua tässäkään asiassa. Mieluiten ostan värjärikavereiltani käsinvärjättyä merinoa.

Olen myös suunnitellut ihan oman kirjoneulelapasten mallin, joka on saatavilla maksullisena Raverlyssa. Olen siis myös suunnittelija, jollain tasolla.

Käyn semiaktiivisesti (eli kun muulta hässäkältä kerkeän) "yksityisissä" neulemiiteissä, eli tietyn porukan kesken ihan kahviloissa neulomassa. Kävin ennen myös läheisen lankakaupan miiteissä, mutta kyllästyin niihin. Oma porukka on aina oma porukka, kaikella rakkaudella, en vaihtaisi pois mistään hinnasta.

Hallitsen kaikki tavallisimmat tekniikat ja vähän extraakin. Kirjoneuleet, palmikot, pitsit menee. Onteloneulettakin on tullut kokeiltua. Käsiala on suhteellisen tasainen ja tiukkuudeltaan erittäin ok.

Käsityöharrastuksistani ensimmäisenä tulee aina neulominen. Ensisijaisesti olen siis neuloja, sitten ompelen ja sitten ehkä vähän virkkaan. Ja sitten tulee vielä ne kaikki muut pienet näpertelyt.

Ja vielä joitain uudemmista neulomuksistani, vaikka nää on blogissa jo nähty aiemmin...

Ainoa tekemäni vaate on koiran paita, sekin Toscalle pieni.

Ne kettulapaset. Oma ohje.

Se virkkaaminenkin sujuu ihan hyvin jo ;)

Siskolle sukat.

Aion kirjoitella samaa juttusarjaa lisää eri aiheista, tulossa ainakin ompeluharrastuksen ja koirainnostuksen taustoja, ehkä myös liikunnasta...

Mitä muuta haluaisitte kuulla?

Koira-aiheista näpertelyä

Aloitin viime kuussa parkkinahkakurssin, joka käsittää viisi kolmen tunnin kertaa.

Tässä ensimmäiset valmistuneet...

Collie-aiheinen avaimenperä, lev 5cm, kork 8,5cm ilman lenkkiä.
Kuvan tekeminen oli haastavaa, sillä se on todella pieni.

Nahka on värjätty oranssilla nahkavärillä ja ompeleet tehty käsin
kaksinkertaisella karhunlangalla. Reijät tein naskalilla valmiiksi.

Kuviot vahvistin opettajan vinkin mukaisesti pienikärkisellä mustalla
permanenttitussilla, toivottavasti se kestää.

Kurssia on vielä jäljellä kolme kertaa, joista tosin pääsen osallistumaan vain kahdelle. Lisää nahkajuttuja saattaa siis olla tulossa myöhemmin. Pitäisi tosin keksiä, mitä niiden kahden kerran aikana tekisi...

Myös nahan ompelua ompelukoneella on tarkoitus testata kotona jossain vaiheessa, sillä sain muutaman ison palan nahkaa. Ne eivät kuitenkaan ole parkkinahkaa, kuten kuvien työt, joten niihin ei paljoa kuvioita tehdä. Suunnitelmissa onkin kokeilla pienen repun ompelua. Ehkä laukunkin. Mulla on laukku-reppuvajaus, kun kaikki kivat tuntuvat olevan tiensä päässä.

Ennen nahan ompelua, pitäisi selvittää mummosingerini ongelma. Se tyypillinen juttu, että kone sotkee ylälangan puolakoteloon ja jumittaa. Myös muoviromu-eva tekee välillä samaa ja ainakin sen kanssa syynä on se, että ylälanka on väärin eli useimmiten hypännyt itse pois paikaltaan siitä ylös alas liikkuvasta "koukusta", jonka nimi ei nyt muistu mieleen.

Värjäämätön kuvioitu ranneke nepparikiinnityksillä.

Vähän sössin osan kirjaimista, mutta ihan hyvä siitä silti tuli.
Kirjaimiin on siis "leimasimet", jotka toimivat vasaralla lyömällä.

Pakko myöntää, että tykkään ♥

Jotta ei pelkäksi nahkajutuksi jää, niin kotosalla pyörittelin käsissäni Toscan mukana tullutta punosremmiä. Musta keltaisin ja sinisin raidoin. Joo, ei oo ihan meidän väri. Mä kun yritän oranssia roinaa tuolle kerätä, mustat toki kelpaa kanssa. Remmi itsessään on kuitenkin kiva, joten harmitti ajatus siitä luopumisesta tai sen hylkäämisestä laatikon pohjalle. Ei toki sillä, ettei meillä remmejä riittävästi olisi jo ennestään...

Tartuin IKEAn kangastusseihin ja värittelin keltaisten päälle punaisella ja sinisten päälle mustalla. Mitään tietoa siitä, pysyykö väri, ei ole. Kyseessä on tekokuitu, eikä väriä pysty edes lämmöllä kiinnittämään, joten odotukset eivät ole korkealla. Mikäli värit eivät pysy, saatan yrittää vielä pestä ne pois ja värjätä uudelleen permanenttitusseilla. Lopputulos on tällä hetkellä jokatapauksessa mukavan musta-oranssi.

Uutta ja vanhaa väriä.

Paikka paikoin vanha väri pilkottaa uuden alta, mutta se ei näy, ellei
remmiä tutkiskele sentin etäisyydeltä, joten kelpaa mulle.

Mutta nyt palaan editoimaan kuvia ja videoita Toscan treenailuista... Jälleen.

Koirablogiini pääset tästä linkistä ;)