Koira & asumismuodot

Monet omakotitaloissa asuvat ns. kotikoirat…

a) eivät saa liikuntaa, koska ne pääsevät takapihalle tarpeilleen ja se muka riittää, vaikka piha/aidattu alue olisi postimerkin kokoinen.
b) eivät saa niin paljoa huomiota ja koulutusta muihin koiriin verrattuna, koska omalla aidatulla pihalla ulkoilevan koiran ei tarvitse osata mitään, edes remmissä fiksusti kulkemista.
c) haukkuvat omistajiensa ja naapuriensa korvat ja hermot hajalle, koska koiraa ei ole omakotitalossa mikään pakko opettaa olemaan hiljaa ja vähäinen liikunnan määrä saa ne keksimään muuta aktiviteettia.
d) tuhoavat paikkoja, koska eivät pääse liikkumaan tarpeeksi ja ovat vailla koulutusta. Siitä ei puhuta, koska talo on yleensä oma ja sen saa tuhota niin pahasti kuin haluaa. Kerrostalossa asutaan usein vuokralla, jolloin asunto olisi parempi pitää ehjänä.
e) ovat lihavia. Liikaa ruokaa (=rakastetaan ruoalla, kun ei viitsitä tehdä muutakaan) ja liian vähän liikuntaa.

Samat ongelmat saattavat toistua rivitaloissakin, koska niissäkin on mahdollisuus aidattuun pihaan, vaikkakin pieneen sellaiseen. Voisi koira sielläkin kuluttaa energiaa vaikka juoksemalla ympyrää, jos se tahtoisi. Harvempi koira tahtoo. "Minkä mä voin sille, ettei se juokse. Kyllä se ulos pääsee aina kun haluaa", tuntuu olevan aika yleinen ajatus.

Tämä pullukka kuoli noin vuosi sitten (lue kohta e),
pääasiassa lihavuutensa takia.

Mä en missään nimessä sano, että omakotitalo olisi huono vaihtoehto koiran asuinpaikaksi. Pääasiassa koiran onnellisuus on kuitenkin omistajasta kiinni, eikä asuinpaikasta. Omakotitalossa on vaan vähän liian helppoa olla laiska ja avata takaovi lenkille lähtemisen sijaan. Kerrostalo sen sijaan on muuten haastava ympäristö kaikkine häiriötekijöineen.

Kerrostalossa asuvan on pakko lähteä koiran kanssa ulos, jolloin tulee usein tehtyä edes pieni lenkki lähiympäristöön. Minulle, kuten varmasti monille muillekin, alkuun pääseminen on vaikeinta ja loppu sujuu kuin tanssi - eli kun saan itseni raahattua koiran kanssa lenkille, en todellakaan tahdo tehdä 10 minuutin pikalenkkiä vaan vedän saman tien yli tunnin lenkin ja sekä minä että koirat ollaan sen jälkeen onnellisesti väsyneitä.

Toki kerrostalossakin asiat menevät joskus (tai useinkin) pieleen. Yleensä se johtuu ihmisistä ja laiskuudesta, valitettavan usein myös siitä, että koiran käyttäytymiseen tutustuminen ei vaan kiinnosta omistajaa, riittää kun se on "voi voi niin söpö mamman pikku kultamussukka". Ja kun mamman kouluttamaton pikku kultamussukka kasvaa isoksi, eikä sitä vieläkään ymmärretä ja kouluteta, se päätyy kiertoon, koska "vaikeaa" (lue: kouluttamatonta) koiraa on vaikea pitää kerrostalossa.

Ensimmäinen vetää ja toinen on
pahemman luokan remmiräyhä.

Kerrostalossa asuvan koiran täytyy tottua ympäröivien asuntojen ja rappukäytävän ääniin, vilkkailla kaduilla kulkemiseen, autoihin ja kaikkeen mahdolliseen. Sen täytyy osata olla hiljaa ja kiltisti kotona, oli se sitten yksin tai ihmisten kanssa. Sen täytyy osata kulkea remmissä ja ohittaa muita koiria ja ihmisiä ja lapsia ja pyöräilijöitä ja kaikkea mahdollista. Se ei saa tuhota asuntoa, koska vuokranantaja suuttuu. Mieluiten sen pitäisi olla myös siinä määrin tottelevainen, että sen saa helposti ja varmasti kiinni, jos vaikka vahingossa pudottaa talutushihnan kädestään tai panta hajoaa.

Kerrostalossa asuvan koiran on lähes pakko saada riittävästi liikuntaa ja koulutusta, jotta se ei jaksaisi kotona tehdä juuri muuta kuin levätä ja syödä ja jotta elämä sen kanssa olisi muutenkin mukavaa. Jos koiralla on ylimääräistä energiaa, se tekee helpommin jotain kiellettyä tai oppii turhautuneena vähintään haukkumaan pienimmällekin rasahdukselle, jonka seurauksena asunnosta häädetään koiran lisäksi myös ihmiset. Kaksi energistä koiraa saattaa leikkiä äänekkäästi, haukkua ja ulvoa omaksi huvikseen tai tuhota paikkoja yhdessä, joten kahden koiran omistaminenkaan ei varsinaisesti ratkaise ongelmia kerrostalossa.

Tämä belgi makasi kaikessa rauhassa, vaikka ympärillä
oli paljon hälinää ja koiria (agirotu 2008).

Sekä kerrostaloissa, että rivi-, pari- ja omakotitaloissa asuu sekä onnellisia että vähemmän onnellisia koiria, mutta älkää syyttäkö asumismuotoa siitä. Jos koiralla on ongelma, omistajan pitäisi katsoa itseään peilistä, sillä valtaosa koirien ongelmista on ihan selkeästi omistajan syytä. Joko jotain on jätetty tekemättä tai tehty väärin. Eroahdistuneen koiran yksin olemiseen totuttaminen on jätetty tekemättä ja omistajaa karkuun juoksevaa koiraa on ehkä jahdattu sen kiinni saamiseksi tai jotain sellaista. Pääasiassa syy on kuitenkin ihmisessä, ei koirassa. Tästä huolimatta pitää muistaa, että koirat ovat yksilöitä ja jokin asia saattaa saada kahdessa eri koirassa aikaan aivan päinvastaisen reaktion.

Toki on olemassa myös rotuja (ja yksilöitä), jotka eivät ominaisuuksiensa vuoksi missään nimessä sovi kerrostaloon tai edes rivitaloon. Laumanvartijat ovat yksi tällainen ryhmä. Niillä on aivan liian voimakas vahtivietti tiheän asutuksen keskellä asumiseen. Vietteihin voi vaikuttaa kouluttamalla jonkin verran, mutta en usko, että montaakaan laumista saisi sopeutumaan täydellisesti kerrostaloon.