Tässä on tullut tehtyä jo kaikenlaista, lääkkeiden antamisesta tassu- ja mahakarvojen trimmaamiseen. Tänään leikkasin ensimmäistä kertaa Lotan kynnet ja sekin sujui hyvin, kun olin aiemmin ollut pari kertaa katseluoppilaana. Korviakin on tullut putsattua, kuraisia tassuja pestyä ja raakaruokintaa on kokeiltu (ja ruokkisin omaa koiraani ehdottomasti raa'alla).
Koulutuksesta ei varmaan tarvitse sen enempää sanoa, kuin että se on yksi suurista intohimoistani koirajutuissa. No, ehkä sanon vähän enemmänkin. Alunperinhän Lotta osasi juuri ja juuri istua ja antaa tassua (joka on muuten kohtuu ärsyttävä temppu, koska toi sekoittaa sen ja maahanmenon toisinaan). Nyt se osaa istua, mennä maahan, nousta seisomaan. Sivulletulon, seuraamisen ja esteen hyppäämisen opettelu on alkuvaiheessa ja maahanmenosta ja seisomisesta pitäisi alkaa käsiapuja häivyttää hiljalleen.
Noutaminen toimii nykyään hyvin kotona, palauttaa lelun mulle nätisti (alussa ajatus oli aina ensimmäisenä juosta lelun kanssa karkuun!) ja nykyään osaa ja uskaltaa myös leikkiä, eli pitää lelusta kunnolla kiinni (ja myös irroittaa käskystä melko hyvin). Korvat toimivat jo kohtuullisesti kodin ulkopuolellakin vapaana ja hyvin olemattomassa häiriössä. Ja tällehän koiralle jotkut asiat menevät perille muutamalla hassulla toistolla (esim. istuminen ennen ruoan saamista meni perille kahdella toistolla ja toimi sen jälkeen käskemättä, luoksetulo ja istuminen ennen kuin heitän kepin alkoi hahmottua alle 10 toistolla).
Lotan oppiminen verrattuna treenikertojen määrään on aika hurja, oikeasti. Me ei todellakaan olla treenattu edes kerran kuussa tai kolmessakaan ja mä olen asunut Lotan kanssa saman katon alla vajaan pari vuotta, enkä todellakaan tehnyt Lotan kanssa mitään ainakaan ensimmäiseen puoleen vuoteen. Ja se määrä, mitä mä olen oppinut tänä aikana, on ihan käsittämätön, koska mä en "aiemmassa elämässäni" ole edes juuri tavannut koiria, saati että olisin päässyt yhtään mitään niiden kanssa touhuamaan. Lotan ja Maisan seurassa olen kyllä oppinut vaikka ja mitä - myös sen, miten samat asiat tehdään eri tavoin erilaisten koirien kanssa, koska nämä neidit ovat kuin yö ja päivä.
Mä pelkäsin koiria ennen. Uskotteko? En toki mitenkään valtavasti pelännyt, mutta vähän kuitenkin, koska eivät olleet tuttuja eläimiä mulle. Niinhän mä pelkäsin hevosiakin ennen kuin aloin ratsastamaan ja siitä parin vuoden päästä hoidin ehkä tallin äksyintä tuntihevosta (jota muuten kaipaan yhä edelleen ihan älyttömästi).
Hevosista muuten heräsi loputon kiinnostukseni elekieleen, myös ihmisten ja koirien elekieleen. Ja mä olen todennut, että aito kiinnostus on ainoa tapa oppia elekieliä, sillä eräät tapaukset eivät näytä oppineen yhtikäs mitään useamman kymmenen vuodenkaan aikana. Kaikki (tai no lähes kaikki...) kyllä huomaavat, jos koira heiluttaa häntää tai näyttää hampaita ja murisee + osaa ainakin suurinpiirtein yhdistää pääkopassaan eleen siihen, mitä sillä ilmennetään. Mutta sehän on vain pintaraapaisu ja hännän heilutusta ja murinaakin on niin kovin paljon erilaista. Ja hampaita näyttävä koira ei aina ole vihainen, mikä lienee asiaan perehtymättömille suuri shokki. Lotta ja monet muut koirat nimittäin hymyilevät! Ainakin Lotan tapauksessa koko muun koiran olemus on silloin ihmiskielelle käännettynä suurinpiirtein jotain tällaista: "älä vaan käsitä mua väärin, en ole vihainen" ja silti suurin osa ihmisistä pelästyy tätä elettä. Ei sillä, olisin itsekin vielä pari vuotta sitten pelästynyt.
Enkä missään nimessä väitä olevani hirveän kokenut ja osaava koiraihminen vielä. Kokemus tulee vasta ajan kanssa. Tässä pohdiskelen vain, että onko vielä jotain pieniä yksittäisiä juttuja, joita kannattaisi opetella. Seuraavaksi kai kaivan esiin koira-aiheiset kirjani (mm. lihashuoltoa, agilityn ja tokon alkeita ja raakaruokintaa käsitteleviä kirjoja löytyy muutama) ja opettelen ne ulkoa, jos en keksi muuta.
Kuvat kesältä 2011
Toi elekieli on muuten tosi mielenkiintoinen juttu, Iekin oon kokenut aikamoisen ahaa-elämyksen kun opin esimerkikis mitä koiran pään pois kääntaminen tarkoittaa. Paljon helpompi tulkita koiria kun ne on tekemisissä niin ihmisten kuin koirienkin kanssa.
VastaaPoistaJoo, ihan totta! Helpottaa kummasti elämää ylipäätään, kun viitsii vaivautua katsomaan niitä eleitä vähän hännän heilutusta tarkemmin. Ja aina voi oppia vähän lisää!
PoistaJa aina vaan jaksan ihmetellä, miten jotkut eivät vaan näe, opi ja huomaa asioita ollenkaan, ihan oikeasti, edes niitä kaikista selvimpiä eleitä. Tai jos näkevät, tulkitsevat ihan väärin... Jos kiinnostus omaan lemmikkiin riittää juuri ja juuri vain aivan pakollisista tarpeista huolehtimiseen, miten koskaan on päätynyt ylipäätään lemmikin hankkimaan?