RRrrrrraaaaaakaa!

Tänään oli hurja päivä, koirat sai nimittäin ekat annoksensa raakaruokaa!

Valmistautuminen oli aloitettu jo eilen jättämällä koirilta iltaruoka pois ja tekemällä 40min lenkki. Tänään koirat eivät saaneet heti aamulla ruokaa, kuten yleensä, vaan raahasin ne taas ulos kuraiseen maailmaan (se tosin ei koiria haitannut) tunnin mittaiselle lenkille, johon kuului myös metsässä vapaana viilettämistä.

Lenkin jälkeen molemmat kuratassuiset neidit joutuivat pesulle ja olivat molemmat ihan fiksusti. Maisasta yllätyin, se ei pistänyt edes vastaan, vaikka pitikin naamallaan vähän happaman ilmeen. Lottaa olen pessyt ennenkin ja se oli jälleen tosi jees. Kuivaaminenkin sujui ihan hyvin.

Pesun jälkeen se vihdoin tapahtui! Menin jääkaapille ja otin valmiiksi sulaneen Musch Naudanmaha-pötkön sieltä. Olin laskeskellut, että yksi pötkö riittää yhdeksi päiväksi, joten puristin pötköstä ruokaa molempien kippoihin niin, että vähän yli puolet jäi. Ei täyttä annosta heti kerralla. Maisalle vähemmän, Lotalle enemmän. Päälle pikku loraus lohiöljyä (jota Lotta rakastaa yli kaiken). Vielä en laittanut mukaan kananmunankuorijauhetta tai merilevää, että eivät niiden takia nirsoilisi.

Lotta

Maisa oli jopa melkein koko ajan hiljaa ruokaa kippoihin laittaessani. Pari kertaa jouduin huomauttamaan sille rasittavasta yninästä, jota se pitää kun tietää ettei saisi haukkua. Ihme ja kumma se jopa lopetti! Yleensä olen tottunut kuulemaan, kuinka Maisa räksyttää tauotta kunnes saa ruokakupin eteensä. Mun kanssa tällänen peli ei vaan vetele. Tosin, en muutenkaan ole ton koiran alapuolella (toisin kuin eräät...), joten se ei ehkä koe oikeudekseen komentaa mua.

Sitten kipot nenien eteen. Molempien tosin piti ensin osata istua, Lotta osasi tietysti hyvin pelkällä sanalla. Maisaa joutui sitten vähän enemmän opastamaan, mutta sain mä lopulta senkin istumaan.

Ruokaa lattialla...

Sitten molempien reaktiot...

Lotta
"Häh? Mitä tää on?"-tuijotus, vähän nenällä tönimistä, sitten nosti osan ruoasta lattialle ja rupesi mussuttamaan. Sitten nosti loputkin ruuat lattialle... Söi tapansa mukaan ilman kiirettä, jäi nuolemaan kippoa, ei poistunut ruokailun aikana kipon luota mihinkään (kuten yleensä). Oli syönyt ennen Maisaa, mikä on harvinaista. Maisan poistuttua kävi vielä tarkkaan nuolemassa senkin kipon.

Maisa
"Hei et oo tosissas? Mitä tää nyt muka on? Näin pieni kikkare kupin pohjalla ja ihan hassun hajustakin!", tuijotusta, nenällä tönimistä, nuuhkimista, näykkimistä. Kysyvä katse: "Voiks tän oikeesti syödä?" Lisää näykkimistä, ruoan levittelyä kipon ympärille, hidasta mussutusta. Oli siis vähän epäileväinen, mutta kelpasi lopulta, eikä näyttänyt syödessään yhtään niin happamalta kuin nappuloita järsiessään. Silloin ilme on lähinnä "Joko taas tätä, onko pakko" ja ruokaa on pakko nyppiä ja närppiä tympääntyneen oloisena.

Maisa

Yhteenveto
Ihmettelyn jälkeen kelpasi ja näytti ihan maistuvan. Kaikki meni viimeistä pisaraa myöten alas. Kummankin mielestä ruoka pitää näköjään syödä maasta, vaikka eivät ole ainakaan mun nähden tätä ennen harrastaneet minkään kiinteämmänkään (maksalaatikko, koiranmakkara...) kanssa. Ihmisen nenään naudanmahamössö haisi naudalle ja ällöttävälle.


Nyt odotellaan seuraamuksia ja annan ehkä vielä illalla pienet kökkäreet lisää.

Ja ruokaa lattialla (kuonon edessä) taas

Kauhean pieniltä annokset tosiaan näyttivät, kun on tottunut siihen että kipot saa kauhoa aika täyteen nappuloita. Nyt on tosiaan vielä 11,5 pötköä jäljellä ja joku päivä voisin ehkä käydä ostamassa jotain järsittävääkin, kanaa todennäköisesti, jos saan pakkaseen yhtään tilaa. Voi sitten ruveta varovasti kokeilemaan luutakin.


Nyt me asetetaan tavoitteet tälle touhulle kokonaisuudessaan!

Tavoitteet koirille:
- Lotan korvatulehduskierteelle loppu
- Maisa hoikempaan kuntoon
- Lotalle parempi karva (nyt se on katkeilevaa ja kiillotonta)
- Hampaat valkoisiksi ja hengitys raikkaaksi
- Vähemmän energiaa ylimääräiseen hölmöilyyn (esim. räksyttämiseen)
- Lotalle enemmän keskittymiskykyä ja remmissä vetämiselle loppu

Tavoitteet mulle:
- Kiloja pois tai vähintään rasvaa lihaksiks, kunnes vaaka ei enää aiheuta ahdistusta
- Lisää energiaa ja keskittymiskykyä päivän touhuihin
- Kamera käteen! Ei enää näitä kännykkäkökkökuvia!

Näihin tuloksiin päästäksemme syödään terveellisemmin (koirat raakaa ja minä ihmisten ruokia) ja yritetään lenkkeillä päivittäin, välillä treenaillaan tokojuttuja kotona. Lisäksi mä lupaan ja vannon, että teen viikoittain kotona jumppaa. Lenkeillä juostaan se mitä jaksetaan ja toivottavasti jaksetaan kohta paremmin (mä väsyn ensin, sitten Maisa, Lotta vaan jatkais ja jatkais).

Lisäksi mahdollisuuksien mukaan mennään joskus koirapuistoilemaan ja Lotan kanssa ehkä jopa arkitottis- tai alkeistoko-kurssille. Lisäksi Lotan vois opettaa vetämään, kun se on niin energinen. Mutta mitä? Pyörällä kaadun, juosta en jaksa, hiihtoladut on jossain kaukana ja kickbikeä ei ole. Eikä ole kyllä suksiakaan. Eikä pyörässä talvirenkaita.
Ollappa autio, kohtuu hyväkuntoinen tie jossain keskellä ei mitään, jousitettu maastopyörä ja auto, jolla saisi sekä pyörän että koiran sinne korpeen. Ja kesä. Koira vapaaks ja mä pyörällä. En kaatuis ja ton hassun laumariippuvaisen olis juostava lujaa ja paljon. Sit viel Maisalle kori pyörään, kun se ei kuitenkaan pysyis vauhdissa mukana.

Parempien kuvien toivossa pidetään järkkäriä paremmin saatavilla ja himoitaan salaa pientä digipokkaria, joka mahtuisi taskuun ja pääsisi kaikkialle mukaan.