Saanksmä taas kriiseillä koirista? Saanhan?

Itkupotku vinkuvonku.

Kyseisen lenkin aikana juoksin kovempaa kuin koskaan ennen,
Lotta veti kuin olisi tehnyt sitä aina, mulla valu vesi silmistä,
osin viiman ja osin fiiliksen takia.

Ja mä olin ihan helvetin onnellinen.
Oikeessa paikassa oikeeseen aikaan.

Mä olisin juossut vaikka maailman ääriin, mutta kunto loppui kesken.

Mullahan on melkein kaikkea, mitä ihminen voi toivoa. Mulla menee hyvin. No, jos nyt ei puhuta työpaikasta... Mut mulla on ihana mies, kohta valmistuva oma asunto meille, ihania ystäviä (joita näen liian harvoin) ja henkisesti voin ihan mainiosti. Olen ehkä vähän lihavassa kunnossa ja mun kropalla on monta typerää ongelmaa, mutta enikeis olen ihan onnellinen ja kuitenkin lähestulkoon terve. Kun vielä sais sen työn, niin mikäs tässä olis elellessä.

Jotain kuitenkin puuttuu. Varmaan arvaatte.

Minä ja Lotta rannalla kesällä 2012.

Mä niin rakastan touhuta koirien kanssa. Mulla on kuitenkin jonkin verran ns. mutkia matkassa.

      a) Kerrostaloyksiö.
Mä en halua pientä koiraa, enkä mitään ns. helppoa koiraa. Koska mä haluan harrastaa. Mutta kuka myy belgin tai australianpaimenkoiran kerrostaloyksiöön? Eihän se asunnon koko oikeasti ole koiralle ongelma, koska kotona sen on tarkoitus levätä, syödä ja oleilla - ulkona sitten liikutaan, leikitään, riehutaan ja treenataan. Monen kasvattajan päähän on vain iskostunut asia, että koiran on parempi olla, jos on oma piha (jonne sen voi päästää tarpeilleen, eikä koiraa tarvitse lenkittää, eikä kouluttaa, eikä muutenkaan aktivoida, koska on se PIHA, joka on kaiken aa ja oo).
      Toisaalta, voi olla myös hankalaa elää koiran kanssa kerrostaloyksiössä. Koiran käytöstä ei voi rajata huoneita, esimerkiksi makuuhuonetta. Koiran sulkeminen esim. keittiöön työpäivien tms. yksinolojen ajaksi on ehkä ongelmallista, kun keittiö on postimerkin kokoinen. Ja millainen yhdistelmä on juuri remontoitu asunto uusine laminaatteineen & sisäsiisteyttä opetteleva pentu. Menisi lattia aika nopeasti vaihtoon... Laminaatti kun ei kestä kosteutta edes sitä määrää mitä parketti. Ja uudet hienot listat pureskeltaisiin hajalle, uudet kivat kalusteet sais hampaanjälkiä reunoihinsa...

      b) Mies.
Se on kasvanut koirien keskellä, mutta se on meistä se, joka ei välttämättä haluaisi koiraa ja joka ei samalla tavalla osaa olla koirien kanssa kuin minä. Kaikenlaista härnäämistä ja muuta ärsyttävää toimintaa esiintyy välillä. Se on mun koulutukseni ansiosta edistynyt huimasti, mutta sen suhtautuminen koiran hankkimiseen ja ylipäätään koiriin on vähän nihkeää edelleen, enkä voi todellakaan olettaa, että se marisematta huolehtisi esim. osansa koiran ulkoilutuksesta, saati että se pärjäisi sen koiran kanssa. Lottakin vie sitä remmissä kuin litran mittaa pitkin ojia... Auktoriteettiongelmia ja sellaista.
      Jos mies olisi ehdottomasti sitä mieltä, että koiran hankkiminen olisi kiva juttu, totta kai olisin jo täydellä innolla sellaista hankkimassa meille. Mutta kun ei, niin ei. Se sanoi, että joskus ehkä myöhemmin, mutta ei vielä lähiaikoina ja sen tuntien se aika on sitten joskus 30 vuoden päästä, jos silloinkaan. Sillä on vaan niin väärä kuva koirista, kun nämä nykyiset on tälläsiä pellossa kasvaneita. Se tykkäsi edellisistä koirista paljon, kun ne oli kilttejä ja tottelivat. Se on ehkä suurin syy sen negatiiviseen mielikuvaan koiran hankkimisesta, ainakin jos multa kysytään.

Minä ja Lotta kotipihalla kesällä 2012.

      c) Minä.
Minä itse, joka en todellakaan ole tässä sopassa se vähiten vaikuttava asia, vaikka viimeisenä listassa nyt olen. Minä en osaa päättää mitä haluan. En uskalla heittäytyä ja ottaa riskejä. Pelkään, etten jaksa koiraa, ulkoiluttamista, opettamista ja muuten vaan jaloissa pyörimistä. Olen epävarma. Kärsin ilman koiraa, mutten kuitenkaan uskalla. Kiinnostus esimerkiksi kouluttamiseen löytyy todellakin, mutta kuitenkin epäröin.
      En ole koskaan omistanut koiraa, enkä ole koskaan huolehtinut koirasta kuin omastani. Olen elänyt lähemmäs 2 vuotta koirien kanssa, joiden päivittäinen hoitaminen koostuu siitä, että kahdesti päivässä roiskaistaan kasa nappuloita kuppiin ja silloin tällöin käydään avaamassa takaovi, jotta koirat pääsevät tarpeilleen - ja sitäkään en ole siis minä itse tehnyt kuin silloin tällöin.
      En jotenkaan osaa aikatauluttaa elämääni mielessäni, jos ajattelen, että koirakin pitäisi huolehtia. Olen tottunut siihen, että voin herätä puoli tuntia ennen kuin täytyy lähteä johonkin ja että voin olla pois kotoa vaikka iltaan asti, vaikka pääasiassa viihdynkin kotosalla. En osaa hahmottaa, missä välissä treenaisin ja lenkittäisin ja muuta. Se olisi vain ja ainoastaan tästä ainaisesta koneella istumisesta pois ja kun muutkin siihen pystyy, niin pitäisi munkin. En vaan silti osaa hahmottaa asiaa.


Mut kattokaa nyt mua koirien kanssa tän postauksen kuvissa. Mitä mä tekisin ilman niitä? Mitä mä tekisin mun elämällä? Mitä mä saavuttaisin? Mistä mä tulisin onnelliseksi? Miksi mä lenkkeilisin? Mitä mä valokuvaisin? Mihin mä purkaisin mun kouluttamisintoni? Kenelle mä ostelisin uusia kivoja varusteita? Mitä hittoa mä tekisin vapaa-ajalla, jos en voisi valita koneella istumista? Minkä vuoksi mä yrittäisin aina vaan kovemmin, vaikka uudelleen yrittäminen ei kuulu mun vahvuuksiin?

Minä ja Jennin ihana Zira-belgi keväällä 2012.

Mitä mä teen? Mistä mä saan valmiit vastaukset? Kuka päättäis mun puolesta ja potkis mua takamukseen kun epäröin?